Törkeitä puukotuksia Helsingissä

Oulunkylän ostoskeskuksen Ogelin vieressä sijaitsevan kioskin myyjää puukotettiin eilen illalla yhdentoista aikaan, kun myyjä peräsi romanimiehiltä maksua.

Hugo Express-Burgers -grillillä asioineet neljä päihtynyttä nuorta romanimiestä olivat tilanneet ruokaa, mutta eivät halunneet maksaa ostoksiaan. Myyjä oli mennyt kioskin ulkopuolelle pyytämään miehiltä maksua, jolloin yksi miehistä oli ottanut esille puukon, jolla hän oli alkanut huitomaan kohti myyjää.

Uhri vietiin sairaalaan ja hänen saamansa vammat vaativat leikkaushoitoa.

Hetkeä aikaisemmin samainen seurue oli yrittänyt ostaa alkoholia ostoskeskuksessa sijaitsevasta ravintola Mr. Hugosta.

Nuorukaista puukotettiin kaulaan

Noin tuntia aikaisemmin Helsingin keskustassa Finlandia-talon kohdalla puukotettiin 20-vuotiasta nuorukaista kaulaan.

Uhri oli tavannut asema-aukion Mc Donald´s ravintolassa miehen, jonka kanssa oli viikkoa aikaisemmin riidellyt ravintola Redroomissa. Kaksikko oli lähtenyt ulos selvittelemään välejään ja miehet olivat kävelleet kohti Töölönlahtea.

Finlandia-talon kohdalla uhrin takana kävellyt mies oli yhtäkkiä hyökännyt uhrin kimppuun pitkän puukon kanssa.

20-vuotiaan mukaan tekijä oli yrittänyt viiltää häntä kasvoihin, mutta hän oli saanut väistettyä ja lyönti oli osunut kaulaan. Vammat jäivät vähäisiksi. Uhri on somalialaistaustainen.

Puukottaja on mahdollisesti niin ikään somalialaistaustainen nuori mies.

Poliisi pyytää tapauksista jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroihin 09-189 5331 tai 09-189 4002.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat