TOP 3: Yllättävimmät faktat hekuman huipulta

Hekuman huipulla, orgasmin partaalla ihmiskeho käy läpi tapahtumia, jotka ovat vertaansa vailla. Tieteellisesti tarkasteltuna orgasmi kätkeekin useita yllättäviä tapahtumia.

1. Orgasmi vie kirjaimellisesti ajatukset

Aivot ovat juuri ennen orgasmia tilassa, jolloin ajatus ei juurikaan kulje. Alankomaalaistutkijat ovat saaneet selville, että naisen orgasmin salaisuus on kokonaisvaltainen rentoutuminen. Groningenin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan orgasmia lähestyvien naisten aivojen pelkoa, ahdistusta ja tunteita käsittelevän alueen toiminta hidastuu merkittävästi.

– Se tarkoittaa, että aivojen deaktivointi ja pelkojen ja ahdistuksen unohtaminen saattavat olla kaikkein tärkeimpiä asioita orgasmin mahdollistamisessa, tohtori Gert Holstege kertoo.

2. Fantasiointi helpottaa orgasmin saamista

Tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on paljon fantasioita ovat keskimäärin tyytyväisempiä seksielämänsä, seksuaalisesti vastaanottavaisempia sekä seikkailunhaluisempia seksiasioissa. Fantasiointi helpottaa myös orgasmin saamista, sillä ajatukset ovat kääntyneet muualle kuin nykyhetkeen.

– Unelmointi vaikuttaa aivoissa samaan tapaan kuin lasten lauantaiaamuisin katsomat piirretyt: se pitää tietyt aivojen osat kiireisinä, jotta muut osat voivat keskittyä omiin tehtäviinsä, neurotutkija Mark Solms kertoo.

Asiantuntija on pahoillaan siitä, että omia fantasioita saatetaan hävetä.

– Minun kokemukseni mukaan naiset fantasioivat miehiä enemmän seksin aikana ja potevat usein huonoa omaatuntoa siitä, että fantasioiden kohteena ei ole oma mies. On kuitenkin hyvä muistaa, että tabutkin ovat osa fantasioita, Solms toteaa.

3. Orgasmi lievittää hyvin kipua

Orgasmin tuottaman mielihyvän suhdetta kipuun on tutkittu jonkin verran ja orgasmin on todettu lievittävän jonkin verran kipua. Kirjassa The Science of Orgasm asialle vihkiytyneet kirjailijat uskovat, että orgasmi voi parhaimmillaan todella helpottaa päänsärkyä, vaikka hyvänolon tunne ei riittäisi migreeniä helpottamaan.

AVA / Heli Kuitunen

Kuva: Shutterstock

Lähde: Lemondrop

Lue myös:

    Uusimmat