TOP 20: Ota oppia lemmikiltäsi!

Lemmikin ja omistajan välinen suhde on aina merkittävä ja sillä on monia hyviä vaikutuksia sekä ihmiseen että eläimeen. Mitä ihminen voisi oppia lemmikin elämäntyylistä, arvoista ja asenteesta?

1. Keskity yhteen asiaan kerralla

Kun koirat keskittyvät johonkin tehtävään – oli kyse sitten kepin noutamisesta tai agilitysta – ne antavat sille jakamattoman huomionsa. Myös ihmisten kannattaisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Erään selvityksen mukaan niiden ihmisten keskittymiskyky sekä muisti kärsivät, joilla on monta rautaa tulessa verrattuna ihmisiin, jotka keskittyvät yhteen tehtävään kerrallaan.

2. Ota torkut

Oletko koskaan nähnyt, että lemmikkisi olisi valveilla kertaakaan silmiään ummistamatta aamunkoitosta hämärän maille hiipiessä? Tuskinpa – säännölliset päiväunet ovat myös suositeltavia ihmisille! Eikä se unen määrä, vaan laatu: lyhyetkin torkut parantavat valppautta ja työintoa.

3. Kävele päivittäin

Oli sitten alla neljä tai kaksi jalkaa, käveleminen tai tassutteleminen on yksi turvallisimmista ja helpoimmista tavoista polttaa kaloreita ja pistää puhtia pumppuun, eli sydämeen. Säännölliset kävelyt auttavat myös taistelussa mielipahaa ja masennusta vastaan, auttavat painonpudotuksessa, pitävät luut vahvoina ja mielen terävänä.

4. Hanki ystäviä

Vaikka usein ajatellaan, etteivät esimerkiksi kissat kaipaa seuraa, se ei pidä paikkaansa: kissat suorastaan kaipaavat toista kattikaveria rinnalleen, leikkeihin ja arkeen.

Koska ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, ota ensi kerralla mallia lemmikkitoveristasi ja tervehdi rohkeasti tuntematonta koirapuistossa. Älä kuitenkaan mene nuuhkimaan liian lähelle...

5. Elä hetkessä

Eläminen hetkessä on ehkä paras opetus, jonka voimme oppia lemmikeiltämme – ei huolta huomisesta! Harvardin psykologit saivat selville vuonna 2010 A Wandering Mind Is an Unhappy Mind -selvityksessään, että ihmiset ovat onnellisimmillaan kun he keskittyvät aktiviteetteihin koko kropallaan ja mielellään, kuten esimerkiksi urheilusuoritukseen tai kumppaniin hellinä hetkinä.

Ylenpalttinen suunnitteleminen, menneiden muisteleminen sekä niiden vatvominen saattavat sabotoida onnellisuuttasi.

6. Älä kanna kaunaa

Eläimetkin saattavat loukkaantua verisesti, mutta ne osaavat antaa anteeksi.

Menneet ovat menneitä – päästä irti vanhoista kaunoistasi ja kirjaimellisesti hengität vapaammin. Krooninen vihantunne syö ihmistä sisältäpäin. Anteeksiantaminen alentaa verenpainetta ja ahdistusta. Niillä ihmisillä, jotka osaavat antaa anteeksi, on usein myös parempi itsetunto.

7. Heiluta häntääsi!

Okei, ehkäpä sinulla ei ole häntää mitä heiluttaa. Mutta voit osoittaa onnellisuuttasi hymyilemällä ja ottamalla keveämpiä askeleita ollessasi kiitollinen. Kiitollisuuden ja yleisen hyvinvoinnin välillä on vahva yhteys. Voit synkeinä hetkinä esimerkiksi kirjoittaa ylös pieneen vihkoon kaiken, mistä olet kiitollinen. Ja eikun häntä heilumaan!

8. Älä menetä uteliaisuuttasi

Sanonnan mukaan uteliaisuus vie helposti kissan hengen – ja katinkontit! Yhdeksän elämää omaavana eläimenä kissa kehottaakin ihmisiä pitämään yllä tervettä uteliaisuuttaan ja etsimään rohkeasti elämän tarkoitusta, uusia seikkailuja ja onnea.

9. Uskalla olla höpsö!

Oletko koskaan kadehtinut koiraa, joka nauttii, kirmailee ja hölmöilee sen minkä kerkiää? Pienellä hölmöilyllä on myös mainioita terveysvaikutuksia: niillä ihmisillä, joilla on vahvempi huumorintaju, on myös vahvemmat sydämet. Nauru tosiaan pidentää ikää, eikä haukku haavaa tee.

10. Vaadi selkähierontaa ja paijauksia

Kosketuksen voima on voimista parahin. Paijaa, silitä, hiero!

Esimerkiksi hierontaterapia helpottaa kipuja, parantaa immuunisysteemiä ja auttaa selviytymään paremmin kroonisten vaivojen kanssa, kuten esimerkiksi astman. Myös rakkaan kosketus on äärimmäisen voimakas kokemus, johon kätkeytyy tunnelataus. Taannoisessa selvityksessä kävi ilmi, etteivät naimisissa olevat naiset kokeneet niin vahvasti ahdistusta ja uhkaa saadessaan pieniä sähköiskuja kun he pitivät samalla aviomiehensä kädestä kiinni.

11. Juo vettä janoon

Koirat eivät lipitä urheilu- tai virvoitusjuomia rankan leikin jälkeen – eikä ihmisenkään olisi moiseen tarvis, sillä onhan vesi vanhin voitehista. Vesi on ainoa juoma, mitä kehomme tarvitsee pysyäkseen nesteytettynä. Muista myös juoda vettä kuumina päivinä tai hetkinä, kun hikoilet paljon.

12. Syö kalaa

"Syö särkeä, se kasvattaa järkeä." Suuri osa kissoista vaihtaisi kuivanappulansa tonnikalaan mukisematta alta aikayksikön. Onneksesi sinä voit tehdä kalaruuista osan ruokavaliotasi. Lohesta, tonnikalasta, taimenista ja muista kaloista saa tärkeitä omega-3-rasvahappoja.

13. Näytä rakkautesi

Koirat eivät leiki vaikeasti tavoiteltavaa – kun ne rakastavat sinua, ne myös näyttävät sen. Tämä on hyvä lähestymistapa vahvistamaan ihmissuhteita. Älä pelkää näyttää tunteitasi. Pienillä, huomaavaisilla eleillä on suuret vaikutukset.

14. Pistä leikiksi

Leikkiminen ei ole vain lasten ja kissanpentujen leikkiä. Kirjailija Stuart Brownin mukaan leikkiminen ja pelaaminen kuuluvat yhtä lailla ihmisen tarpeisiin kuten nukkuminen ja syöminen. Leikkiminen parantaa älykkyyttä, luovuutta, ongelmanratkaisua ja sosiaalisia taitoja. Joten ota lemmikistäsi mallia ja omistaudu sellaiselle aktiviteetille, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin vain puhdas hauskanpito.

15. Nauti luonnosta

Metsässä lenkkeily saattaa olla koiran onni, mutta luonnossa myös ihmisen ruumis sekä sielu lepäävät. Haistele ilmaa ja nauti äiti luonnon ihmeteoista. Luonnossa liikkuminen vähentää stressiä ja tekee kunnolle hyvää.

16. Panosta ulkonäköösi ja siistiytymiseen

Kissat ovat loistava esimerkki siisteydestä – kissoilla on biologinen kello puhdistumiselle ja ne kuluttavat aikaa sukimiseen peräti 12 tuntia päivässä.

Pieni itsensä hemmottelu ja siistiminen eivät tee ihmisellekään pahaa. Hyvä henkilökohtainen hygienia on elintärkeää hyvälle itsetunnolle. Muista siis pestä hampaat!

17. Kiinnitä huomiota kehonkieleen

Koirat ovat loistavia lukemaan kanssakoiriensa ajatuksenkulkua ja aikomuksia niiden ruumiinkielestä. Ihmiset taas voisivat parantaa taitojaan tällä saralla. Monet paljastavat tunteensa ryhdin ja katsekontaktien avulla, mutta toiset eivät osaa lukea näitä viestejä. Ihmiset oppivat ymmärtämään kehonkielen viestejä vasta vanhetessaan, elämänkokemuksen myötä.

18. Muista venytellä

Kun kissa venyttelee, sillä on usein mairea ja rentoutunut ilme kasvoillaan. Venyttely pitää sinut notkeana, lihaksesi kunnossa sekä parantaa kestävyyttä.

19. Etsi varjoa

Kesäkuumilla koira osaa aina löytää mukavan, varjoisan paikan lököilylle. Ihmisten kannattaa ottaa mallia: älä paistattele päivää suorassa auringonpaisteessa klo 11–16 aikana voimakkaan UV-säteilyn vuoksi.

20. Pysy aikataulussa

Lemmikit pitävät rutiineista – ne eivät ymmärrä lauantain ja maanantain eroa. Sama pätee myös ihmisen sisäiseen kelloon. Ihminen nukkuu sitä paremmin, jos hän menee nukkumaan ja nousee ylös aina samaan aikaan – jopa viikonloppuisin.

Mikä on tärkein opetus tai elämänviisaus, minkä olet oppinut lemmikiltäsi? Kommentoi!


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat