Tony Blair vahvoilla EU:n päämieheksi

Britannian entinen pääministeri Tony Blair on kärkisijoilla kamppailussa Euroopan Unionin presidenttiydestä.

The Times -lehden siteeraamien diplomaattilähteiden mukaan Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on taivutellut Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kannattamaan Blairin nimitystä.

Merkel on vastustanut Blairin ehdokkuutta, sillä on halunnut johtajan euroa käyttävästä maasta. Blair asettuu ehdolle vain, jos on varma voitostaan.

Helsingin Sanomat arvioi, että Blairin nimitys voi vahvistaa Suomen nykyisen komissaarin Olli Rehnin mahdollisuuksia nousta EU:n uudeksi ulkosuhdejohtajaksi.

EU saa ensimmäisen presidenttinsä, mikäli Lissabonin sopimus hyväksytään. Sopimus tarvitsee vielä Puolan ja Tsekin hyväksynnän toteutuakseen.

Unionin presidenttikausi kestää kaksi ja puoli vuotta. Presidentti voidaan valita uudelleen toiselle kaudelle.

Presidentti voidaan valita jo lokakuun lopun huippukokouksessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat