Tonttusuosikit kipuavat teatterin lavalle

- Eihän Tontut oo vielä alkaneet? kysyivät pienet ja vähän isommatkin lapset viime kesänä lähes päivittäin huolestuneina siitä, että television suosikkipiirrossarja jää näkemättä. Nyt nuo samat tontut kipuavat Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttämölle näytelmässä Puun alla tontun koti.

Tontut ovat seitsemän kertaa vahvempia kuin ihmiset, ja heillä on tuhatvuotista tietoa kaikesta elollisesta, niin maan alla kuin maan päälläkin. Tontut elävät viisi sataa vuotta, he ovat naimaikäisiä satavuotiaina, ja pikkutontutkin pääsevät vaipoista eroon vasta kymmenen täytettyään. Kovin erilaista on siis tonttujen elämä ihmisten elämään verrattuna.

Ensi perjantaina Lappeenrannan kaupunginteatterissa maailman kantaesityksensä saavan Puun alla tontun koti -näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut teatterinjohtaja Helena Anttonen. Näytelmä perustuu 1980-luvun best-selleriin, hollantilaisten Wil Huygenin ja Rien Poortvlietin Suureen tonttukirjaan.

- Etsin tonttuaiheista satua, mutta en löytänyt mitään niin mieleistä, että se olisi voittanut tämän kirjan lumouksen, Helena Anttonen kertoo.

- Tässä on niin viehättävällä tavalla kuvattu tonttujen elämäntapaa. Ja vaikka kirja ei kerrokaan varsinaista tarinaa, niin halusin imeä tästä sen tonttujen tavan elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tarinan ja henkilöt kehittelin itse.

Näytelmän tonttuperheessä on monenikäisiä tonttuja lapsista vanhuksiin. Heidän joukkoonsa eksyy eräs ihmisiltä vaikutteita saanut tonttu - melkeinpä lähes turmeltunut tapaus. Tonttuyhteisö pyrkii parantamaan hänet. Ihmisten lisäksi yhteisön ulkopuolella on toinenkin uhka: peikko.

Oikeuksien saaminen maailmankuuluun kirjaan näytelmäsovituksen tekemiseksi ei ollut lainkaan niin vaikeata kuin olisi voinut kuvitella. Vaikeampaa oli draaman kehittely.

- Näytelmä perustuu aina ristiriitaan, draamaa ei ole olemassa ilman sitä. Mutta tonttujen elämä on niin harmonista! Se on arkista aherrusta ja täydellistä sopusointua, huudahtaa Helena Anttonen.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 31.10.2001)

Lue myös:

    Uusimmat