Naismäkihyppy on Liberecin MM-kisoissa ensimmäistä kertaa mukana arvokisoissa. Suomea edustaa vasta 14-vuotias Julia Kykkänen. Hänestä tulee ensimmäinen Suomea arvokisoissa edustanut naismäkihyppääjä. MTV3:n mäkiasiantuntija Toni Niemisen mielestä aika ei vielä tässä vaiheessa ole kypsä naismäkihypylle arvokisalajina.
- Riskinä on, että mennään asian kanssa perse edellä puuhun. Ensin pitäisi tehdä perustyö kunnolla: saada harrastajamäärät kasvamaan ja riittävän kova kansainvälinen kilpailu aikaiseksi. Vasta sitten voidaan puhua naismaailmanmestareista. Jos lajia harrastaa vain kourallinen tyttöjä, niin onko se silloin arvokilpailujen arvoinen asia? Minun mielestäni ei, olympiavoittaja Nieminen sivaltaa.
Niemisen mukaan mäkihyppy lajina sopii mitä parhaiten niin räväköille miehille kuin naisillekin. Hän myöntää, että naismäkihypyn kiilaamisella arvokisoihin on myös positiiviset vaikutukset lajin tulevaisuuden kannalta.
- Voihan se tietysti olla niin, että kun kansa näkee näitä naishyppääjiä MM-kisoissa, niin sitä suurempi joukko tyttöjä innostuu lajista. Paljon näyttävännäköisiä suorituksia, niin laji lyö varmasti itsensä läpi.
Milloin aika sitten on kypsä naismäkihypylle arvokisalajina?
- Kaikista miesten kisoja kiertävistä mäkihyppymaista pitäisi saada kasaan potentiaaliset naismäkijoukkueet. Isoissa mäkihyppymaissa pitäisi olla rakennettu systemaattinen järjestelmä myös naismäkihypyn ympärille. Vasta sitten voidaan puhua huippu-urheilijoista ja lyödä lajille MM-status. Fakta on, että naismäkihyppy ei tule nousemaan suureksi kansanlajiksi ennen kuin kasassa on riittävän tasokkaat hyppääjät, Nieminen visioi.
Kykkänen hyppää MM-Liberecin HS100-mäestä perjantaina.
Tutustu Suomen MM-joukkueeseen!
Teksti: Teemu Karenius
(MTV3)