Toni Nieminen muutti pois yhteisestä kodista – toinen muutto edessä

Avioeroa läpikäyvä entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen on muuttanut pois parin yhteisestä kodista.

Entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen yllätti lokakuun puolivälissä kertomalla hänen ja vaimo Veera Niemisen eroavan kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Marraskuussa pari jätti yhdessä avioerohakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen. Ravivalmentajana toimiva Toni siirsi hevosensa marraskuussa Tampereen Teivon raviradalta vuokraamaansa ratatalliin ja nyt mies on myös itse muuttanut pois parin Ylöjärven lähettyvillä sijaitsevasta asunnosta.

– Majailen parhaillaan Tampereen keskustassa, tämä on tällainen väliaikainen ratkaisu. Sain puolitutun kaverin kautta kalustetun kämpän, Nieminen kertoo.

Tämänhetkisessä asunnossa Nieminen asustelee kuitenkin vain reilun parin viikon ajan, sillä 20. joulukuuta hänellä on jälleen edessä muutto.

– Muutan silloin keskustan tuntumaan saunalliseen kaksioon. Sekin on kalustettu asunto, siellä olisi tarkoitus olla toukokuun loppuun. Kyllä sitä talven yli pärjää, sitten voi miettiä jotain pysyvämpää ratkaisua.

Eron keskellä Niemisen arki on asettunut aloilleen. Tosin tuleva tiivis mäkihyppykausi pitää MTV3 MAX -kanavan mäkihyppyasiantuntijan kiireisenä, joten varsinaiselle kotoilulle ei ole aikaa.

– Tästä se pikkuhiljaa lähtee, onhan se hyvä tietää, että on paikka, missä pitää majaa. Vaikka olenkin liikekannalla talvella, niin on hyvä, että on joku kiintopiste.

Nieminen myöntää, että yksin asuminen on ollut outoa. Tosin viime yönä hänellä oli tyttäret yökylässä.

– Minun elämäntyylillä tyttöjen vierailut menevät miten milloinkin. Välit ovat kuitenkin hyvät ja lasten asioiden hoitamisessa ei ole ollut mitään ongelmaa. Tyttöjen kanssa saan olla niin paljon kun haluan. Lapset edellä mennään.

Lue myös:

    Uusimmat