Toni Nieminen eron jälkeen: Edessä muutto uuteen kotiin

Entinen mäkikotka Toni Nieminen on löytänyt uuden kodin.

Entinen mäkihyppääjä, Teivon raviradan myyntikoordinaattorina työskentelevä Toni Nieminen, kertoo elämän sujuvan mallillaan kuukauden takaisesta avoerosta huolimatta.

– Lopetin keväällä oman tallini pidon ja teen nyt myyntiä ja markkinointia sekä äänityöläisen hommia Teivossa. Kyllähän kilpaurheilijan veri vetäisi välillä sinne ohjaksiin, mutta toisaalta näillä marraskuun keleillä siisti sisätyö tuntuu myös hyvältä, Nieminen kuvailee.

Isän innostus hevosia kohtaan on tarttunut myös hänen 9- ja 7-vuotiaisiin tyttäriinsä.

– Tytöillä on oma poni ja sen varsa, sekä vielä hoidokkiponi. Niiden kanssa riittää tekemistä, Nieminen kertoo.

Niemisen loppuvuoden aikana ehtii tapahtua vielä paljon. Hän erosi lokakuussa avopuolisostaan ja kihlatustaan Johannasta, ja sen jälkeen on ollut edessä uuden kodin hankinta.

– Minulla kuviot alkavat olla suurin piirtein selkeät. Muutan joulukuun alussa Tampereen keskustaan, Nieminen kertoo.

Uutta parisuhdetta hän ei ole omien sanojensa mukaan vielä edes miettinyt.

Joulun Nieminen viettää tytärtensä kanssa.

– Sen enempää en ole vielä ehtinyt joulua suunnitella. Uutenavuotena lähdetään sitten mäkiviikoille, MTV Sportin asiantuntijana toimiva Nieminen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat