Tommi Mäkinen pelaa kulisseissa peliä, joka ei taatusti miellytä Jari-Matti Latvalaa – "Olen kertonut tämän jo Sebille"

Tommi Mäkinen valmistautuu MM-rallikauteen uuden kuljettajakolmikon kanssa:"Ogier on isähahmo – Kalle oppipoika" 4:50
Tommi Mäkinen kertoi Urheilugaalassa muun muassa siitä, millä tavalla hänen on tarkoitus ajattaa tämän kauden Toyota-kuljettajia Sébastien Ogieria, Elfyn Evansia ja Kalle Rovanperää.

Tommi Mäkinen kertoo Dirtfish-sivuston haastattelussa yrittävänsä taivutella Sébastien Ogieria jatkamaan menestyksekästä ralliuraansa vielä 2021.

Ogier, lajin kuusinkertainen maailmanmestari, siirtyi viime kauden jälkeen Citroënilta Mäkisen alaisuuteen Toyotalle. Osapuolet solmivat vain yksivuotisen sopimuksen, sillä Ogier, 36, kertoi viime kesänä, että kausi 2020 jää hänen MM-ralliuransa viimeiseksi.

Lopettamisasiasta on kysytty Ogierilta tuon jälkeen useaan otteeseen, mutta hän on välttänyt sanomasta mitään ehdotonta ja todennut vain, että lopettaminen on yhä hänen suunnitelmansa.

Mäkinen kertoi David Evansin tuoreessa haastattelussa, että yksi hänen suurimmista tavoitteista kaudelle 2020 on saada Ogier jatkamaan vielä uraansa.

Mäkinen perustaa taivutteluyrityksensä sille, mitä hän itse koki pian oman uransa päättymisen jälkeen. Neljä maailmanmestaruutta Mitsubishillä voittanut Mäkinen ajoi kaksi viimeistä kauttaan Subarulla ja lopetti sitten kauden 2003 päätteeksi ollessaan 39-vuotias.

– Tiesin silloin, että haluan lopettaa. Vuoden jälkeen aloin miettiä mielessäni: "Miksi? Miksi? Miksi? Olisin voinut ja minun olisi pitänyt jatkaa vielä."

– Se oli sellaista myös seuraavat vuodet. Ajattelin, että ajaisin vielä yhden vuoden. Olen kertonut tämän jo Sebille. Sanoin oman kokemukseni pohjalta, että ehkä hän ottaa yhden vuoden levon kannalta, mutta sitten hän alkaa ajatella paluuta. Minulla kesti todella kauan asettua aloilleni.

Monissa yhteyksissä on todettu, että mikäli Ogier pystyisi palaamaan tällä kaudella mestaruuskantaan, hän saisi eläköityä parhaalla mahdollisella tavalla – voittajana. Lisäksi Ogier olisi yltänyt saavutukseen, jossa on tähän mennessä onnistunut vain hänen ystävänsä Juha Kankkunen: voittanut mestaruuden kolmella eri automerkillä.

Mäkinen näkee asian toisin.

– Jos Seb voittaa tällä kaudella muutaman rallin, lopettamispäätöksen tekeminen on todella vaikeaa. Lopettamisen jälkeen ei saa enää sitä samaa fiilistä kuin voittaessaan. Uran päätyttyä kuljettaja kaipaa sitä tunnetta, kun voi sanoa muille olleensa heitä parempi ja voittaneensa. En osaa edes kuvailla, miten hyvältä se tuntuu.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sen sijaan on yksi mies, jonka kohdalla ainakaan Mäkisen puheet eivät tunnu hyvältä.

Hän on Jari-Matti Latvala.

Viime kauden päätteeksi tallipaikkansa Toyotalla menettänyt Latvala ajaa tällä kaudella muutaman MM-rallin osittain omakustanteisesti antaakseen näyttöjä ja pysyäkseen tallipäälliköiden mielessä kautta 2021 silmällä pitäen.

Kolme kautta Toyotalla ajaneen Latvalan tiedetään havittelevan ennen muuta Ogierin paikkaa Mäkisen tallissa. Hän on jopa melko suorasti sanonut niin. Elfyn Evansia ja Kalle Rovanperää Latvala ei voi korvata, sillä heidän sopimuksensa kattavat myös vuoden 2021.

Mikäli Latvala ei löydä tallipaikkaa ensi kaudelle, hänen ralliuransa päättyy ja elämässä alkaa uusi vaihe yrittäjänä.

Lue myös:

    Uusimmat