Toivo Uudessa-Seelannissa hiipuu - uhriluku kasvaa yhä

Uuden-Seelannin maanjäristyksen jäljiltä on löydetty jo 102 ihmisen ruumiit. Kateissa on edelleen 228 ihmistä, ja toivo heidän löytymisestään elävänä hiipuu.

Pääministeri John Key varoittaa, että järistyksen uhriluku voi nousta vielä huomattavasti.

- Poliisilta saamiemme tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että ihmishenkiä on menetetty enemmän kuin kukaan meistä olisi osannut kuvitella, Key sanoi televisiohaastattelussa.

Pelastustyöt jatkuvat edelleen muun muassa kuusikerroksisessa televisiotalossa, jonka raunioissa uskotaan olevan edelleen jopa 120 ihmistä. Pelastustöihin osallistuu ryhmiä myös ulkomailta, kuten Yhdysvalloista ja Japanista.

Voimakkuudeltaan 6,3 magnitudin järistys iski Christchurchin kaupunkiin toissapäivänä. Sen jälkeen kaupunkia on ravistellut yli 100 jälkijäristystä.

Viranomaiset pelkäävät, että useat järistysten vaurioittamat rakennukset saattavat romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Muun muassa kaupungin keskustassa sijaitseva 26-kerroksinen hotelli on poliisin mukaan pahoin kallistunut. Hotelli voisi romahtaessaan aiheuttaa laajaa tuhoa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat