Töitä nuorille rakennusalalta

Rakennusteollisuuden keskusliiton (RTK) mukaan kaikki keväällä ammattikouluista valmistautuneet rakentajat ovat päässeet töihin.

Rakennusalan suotuisat näkymät merkitsevät töitä etenkin nuorille. Rakennusteollisuuden keskusliiton (RTK) mukaan kaikki keväällä ammattikouluista valmistautuneet rakentajat ovat päässeet töihin. Töiden vilkastuminen tuo tänä vuonna rakennuksille noin 10 000 työpaikkaa lisää. Viime vuonna työpaikkojen lisäys oli suunnilleen samaa luokkaa. Erilaiset palvelevat elinkeinot mukaan lukien rakentaminen synnytti viime vuonna 20000 uutta työpaikkaa eli 40 prosenttia Suomen kokonaistyöllisyyden kasvusta.

RTK:n tuoreen suhdannekatsauksen mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna 11 prosenttia 83 miljardiin markkaan. Eniten eli viidenneksen lisääntyy talojen uudisrakentaminen. RTK:n toimitusjohtaja Terho Salon mukaan rakennusalaa ei uhkaa ylikuumeneminen. Hänen mielestään kyse on pikemminkin siitä, että tilanne alkaa normalisoitua syvien lamavuosien jälkeen. Ensi vuonna RTK arvioi rakentamisen kasvuvauhdin jo puolittuvan.

Lue myös:

    Uusimmat