Toistakymmentä savusaunaa paloi jouluaattona

Toistakymmentä savusaunaa syttyi tuleen eri puolilla maata aattona joulusaunaa lämmitettäessä. Perjantainakin, joulupäivänä, paloi ainakin yksi savusauna. Reilussa puolessa tusinassa palossa saunat tuhoutuivat käyttökelvottomiksi. Muutamat saunat kärsivät vähäisempiä vahinkoja, kun sammutustöihin päästiin ajoissa.

Lapuan Karhunkylässä eilen hieman ennen puolta päivää tuhoutuneessa savusaunassa tuli lähti liikkeelle kiukaan takaisesta seinästä. Vampulan Huhtaan kylässä luhdissa ollut savusauna syttyi tuleen eilen iltapäivällä neljän aikaan. Myös Sipoossa ja Pielavedellä tuleen syttyneet savusaunat kärsivät pahoja vahinkoja. Myös Keuruulla paloi aattoiltana yksi savusauna. Jouluaaton kurjimmat saunanlämmittäjät löytyivät entisestä Mikkelin läänistä: Jäppilässä syttyi kaksi savusaunaa ja Mäntyharjulla ja Kangasniemellä yksi kummassakin. Mäntyharjulla savusaunan lämmitys epäonnistui joulupäiväkin ja palokunta joutui illansuussa lähtemään hätiin.

Lämmittäminen kestää tunteja

Ulvilan Ravannissa eilinen tulipalo sattui vanhassa, ulkorakennuksessa sijaitsevassa savusaunassa. Iisalmessa puolestaan palokunta ehti hätiin ajoissa ja liekeissä ollut savusauna välttyi isoilta vaurioilta.

Savusaunojen lämmittäminen kestää useita tunteja ja ne sijaitsevat pihapiirin rakennuksissa. Näin riittävä vartiointi jää usein tekemättä ja tuli pääsee leviämään ennen kuin se havaitaan. Yksi syy paloihin on myös se, että savusaunoja käytetään harvoin ja niiden kunnon heikkeneminen jää näin huomaamatta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat