Toissa vapun makasiinimellakasta vaaditaan ehdotonta vankeutta

Syytteitä sai kymmenen pääosin 1980-luvulla syntynyttä miestä. Syytetyt kiistävät tuhotyön ja muut syytteet.

Kymmenelle miehelle on luettu syytteet vapun 2006 makasiinimellakasta, jossa Helsingin keskustassa sytytettiin iso nuotio ja häirittiin sitä sammuttamaan tulleita palomiehiä. Poliiseja heitettiin pulloilla ja kivillä. Kaikki syytetyt kiistivät syytteet.

Tapahtumat alkoivat syyttäjä Otto Jämsenin mukaan EuroMayday 2006 mielenosoituksesta. Mielenosoittajia oli päätynyt makasiineille, jossa kello 22.30 sytytettiin nuotio. Palomiehet ja poliisit tulivat paikalle, mutta joutuivat perääntymään väkijoukon edessä.

Poliiseja ja palomiehiä oli heitetty kivillä, pulloilla ja lankunpätkillä muutamiin otteisiin.Kello neljän aikaan tuleen heitettiin 11 kilon kaasupullo, mutta vähän tuon jälkeen tulipalo oli saatu sammumaan.

Paikalla oli ilmeisesti noin 200-300 ihmistä. Syytteitä sai nyt kymmenen pääosin 1980-luvulla syntynyttä miestä. Syyttäjä vaatii kahdeksalle ehdottomia vankeustuomioita ja kahdelle alle 18-vuotiaalle ehdollista rangaistusta.

Neljä sai syytteen tulipalon sytyttämisen takia tuhotyöstä. Kaikki kiistivät syytteen, mutta muutama myönsi heittäneensä tuleen pari klapia.

Neljä sai syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, jossa kyse oli esineiden heittelystä ja poliiseille huutelusta. Syytteet kiistettiin.

Viisi sai syytteen - osa sai siis useita syytteitä - väkivaltaisesta mellakasta. Syytteen taustalla oli se, että syytetyt olivat osallistuneet väkiijoukossa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Nämäkin syytteet kiistettiin.

Erään syytetyn mukaan poliisi provosoi koko tilanteen.

Lisäksi yksi mies sai syytteen tuhotyön yrityksestä, koska syytteen mukaan hän oli yrittänyt sytyttään tulipalon makasiinien sisällä. Makasiinit paloivat myöhemmin toukokuussa 2006, mutta sen osalta poliisi on lopettanut tutkinnan. Tulipalo oli syttynyt itsestään.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.05.2007)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat