Toisinajattelija varoittaa Kiinan hallituksen romahtamisesta

Johtavan kiinalaisen toisinajattelijan mukaan talouslama uhkaa romauttaa Kiinan keskushallituksen.

Hallitus joutuu tasapainoilemaan kahden vaihtoehdon välillä: joko auttamaan rikkaita ja samalla lisäämään tyytymättömien kansalaisten kapina-aikeita, tai tukemaan köyhiä ja samalla varautumaan vallankaappaukseen, Wen Jingsheng kirjoitti Times-lehdessä.

- Kiinan hallitus on vakavan pulman edessä. Se voi joko auttaa tavallisia kiinalaisia (Rooseveltin 1930-luvun New Dealin tavoin) tai valkokauluskapitalistien luokkaa. Mutta kumpaakin se ei voi auttaa, Wen sanoi.

New Deal oli joukko lainsäädännöllisiä uudistuksia, joiden tarkoituksena oli nostaa Yhdysvallat suuresta lamasta. Se sisälsi suuria julkisia investointihankkeita ja ammattiyhdistystoimintaa suosivia lakeja. Se paransi sosiaaliturvaa ja työttömyysvakuutusta, ja toi muassaan pakollisen minimipalkan.

Wenin mukaan työttömyys Kiinassa on huomattavasti suurempi kuin virallisesti ilmoitettu neljä prosenttia. Eräiden arvioiden mukaan prosentti olisi jo yli 20, kirjoitti Wen. Jos hallitus ei omaksu New Dealin kaltaisia uudistuksia, saattaa kansa nousta kapinaan ja kaapata vallan.

Mielenosoitukset lisääntyneet

Työttömyys ja yleinen tyytymättömyys on jo kiehunut yli useilla paikkakunnilla ympäri maata ja levottomuudet ovat muuttuneet väkivaltaisiksi, Wen muistutti.

Kiinan hallituksen mukaan vuonna 2006 tyytymättömyydestä kummunneita mielenosoituksia oli yli 80 000 ja viime vuonna niiden määrä nousi jo 100 000:nteen.

- Kiinan historia on täynnä esimerkkejä tyytymättömyyden nousun seurauksista - jokaisen Kiinan dynastian loppua on leimannut väkivallan kierre.

Jos hallitus sen sijaan ryhtyy suojelemaan tavallisia kiinalaisia, liikemiesten ja viranomaisten johtava luokka kaataa sen ja korvaa sen hallituksella, joka on valmis suojelemaan sen etuja, Wen ennusti.

Wenin mukaan kiinalaiset alkavat joka tapauksessa olla täynnä kommunistisen puolueen valtaa.

- Se mitä minä kuulen ihmisiltä ympäri Kiinan on, että he uskovat kiinalaisten mitan tulevan täyteen puoluetta vuonna 2009 tai 2010.

Wenin mukaan nykykiinalaiset tietävät, että vain demokratia takaa sen mitä he haluavat: vaurautta, turvallisuutta ja oikeudenmukaista kohtelua.

Wen elää nykyisin maanpaossa Yhdysvalloissa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat