Toipuva Remu Aaltonen: Hiljaa hyvä tulee

Elokuisesta autokolarista hiljalleen parantuva Hurriganes-legenda Remu Aaltonen ei ole hylännyt musiikkia toipilasajastaan huolimatta.

Remu & The Hurriganes -musikaali saa tänään torstaina Helsingin ensi-iltansa Peacock-teatterissa Linnanmäellä. Paikan päällä samana iltana järjestettävässä lehdistötilaisuudessa tullaan näkemään myös itse Hurriganesin legendaarinen laulaja-rumpali, musikaalin suojelijana toimiva Remu Aaltonen. Hurriganes-yhtyeen tarinan kertova musikaali ja Remun roolin näyttelevä Miro Honkanen saavat molemmat Aaltoselta pelkkää ylistystä.

– Mulla on musikaalista tosi hyvä fiilis, siinä on paljon hienoja juttuja. Olen nähnyt sen jo kerran aiemmin Tampereella, ja tykkäsin siitä. Roolijutut toimii, ja varsinkin mua esittävä Miro on ihan loistava jätkä ja soittaa hienosti, tähti kehuu MTV3.fille.

Elokuussa 2012 vakavassa autokolarissa loukkaantunut Remu on toipunut onnettomuudesta hiljalleen kotona. Usean leikkauksen jälkeen miehen kunto alkaa olla paranemaan päin.

– Nyt pääsee jo liikkumaan. Hyvä tästä tulee, pitää vaan ottaa iisisti. Mutta yleensä tämmöisillä asioilla on oma tarkoituksensa. Joskus asiat vaan viivästyy, mutta hiljaa hyvä tulee.

Toipumisajastaan huolimatta Remu ei ole jättänyt musiikkia, vaan uusia projekteja on vireillä jatkuvasti. Toukokuun aikana tullaan julkaisemaan myös Remun uusi bändikokoonpano.

– Mulla on hyvä fiilis keväästä ja tulevasta kesästä. Uusia asioita on tekeillä. Olemme vieneet musaani uuteen suuntaan, se on muuttanut muotoaan enemmän vuoden 2013 mukaiseksi. Koko ajan treenataan, keikkoja on tulossa, ja asiat menee omalla painollaan. Välillä pitää ottaa iisisti, että jaksaa vääntää, Remu päättää.

(MTV3–RIIKA NYKÄNEN)

Lue myös:

    Uusimmat