Toinenkin Markkanen palloilemaan Pohjois-Amerikkaan – Kaliforniaan suomalaisväriä

Jalkapalloilija Eero Markkasen pelaajaura jatkuu Yhdysvalloissa maan toisella sarjaportaalla. USL-sarjassa pelaava kalifornialainen Orange County SC tiedotti joulupäivänä, että hyökkääjä Markkanen pelaa ensi kaudella sen miehistössä.

Real Madridin reservijoukkueessa kaudella 2014–15 pelanneen Markkasen, 29, viime kauden seura oli Suomen liigaan noussut valkeakoskelainen Haka. 197-senttinen Markkanen teki 20 liigaottelussa viisi maalia, ja kymmenenneksi sijoittunut Haka säilytti kauden päätteeksi pääsarjapaikkansa.

Jyväskylästä lähtöisin oleva Markkanen on pelannut aiemmin ulkomailla Espanjan lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa ja Indonesiassa. Hänellä on tilillään 17 miesten maaottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin.

Markkasen pikkuveli Lauri Markkanen aloitti tällä viikolla neljännen kautensa Pohjois-Amerikan koripalloliiga NBA:n Chicago Bullsissa.

Aiemmin tällä viikolla Orange County SC kertoi tehneensä sopimuksen Mikko Kuninkaan kanssa, jonka viime kauden seura oli FC Lahti.

Lue myös:

    Uusimmat