Toinen suuri piraatti-cd takavarikko Helsingissä

Tulli on tehnyt Helsinki-Vantaan lentoasemalla jo toisen suuren piraatti-cd-levyjen takavarikon. Viime torstaina tulli pysäytti normaalin rutiini- ja asiapaperitarkastuksen yhteydessä 13 000 laittomasti valmistetun cd-tallenteen erän.

Tutkinnallisiin syihin vedoten tulli ei ole halunnut kertoa takavarikosta kuin vasta nyt. Edellisestä, Suomen tähän asti suurimmasta takavarikosta, ehti kulua seuraavaan vain neljä päivää.
-Piraattilevyt tulivat Singaporesta ja olivat kauttakulkumatkalla Venäjälle. Vastaanottajaksi oli merkitty sama moskovalainen yritys kuin edellisessäkin 50 000 piraatin erässä, kertoi johtaja Jarkko Saksa Helsingin piiritullikamarista.

Piraattierä sisälsi kymmenen eri artistin tai yhtyeen levyjä, kutakin tuhannesta kahteentuhanteen kappaletta. Lastissa oli Back Street Boysin, Gary Mooren ja Joe Cockerin albumeja. Tämäkin tullin tekemä takavarikko perustuu EU:n tuoteväärennösasetukseen vuodelta 1995.

Piraatit nyt Kiinasta?

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen lakimies Olli-Pekka Takanen arvioi, että tämänkertainen erä on valmistettu mahdollisesti Kiinassa, joka on maailman johtava laittomien musiikkitallenteiden valmistaja.

Edellinen piraattierä oli lastikirjojen perusteella pääosin tullut Bulgariasta ja osa Romaniasta. Molemmissa maissa toimii Euroopan suurimmat piraattitallenteiden valmistajat.

Tekijänoikeuden valvontakeskus miettii parhaillaan, mitä kautta kanne tuoteväärennysasetuksen vastaisesta toiminnasta tehdään - siviili- tai rikosteitse. Oikeuteen se joka tapauksessa on Takasen mukaan tarkoitus viedä.

Äänite- ja videopiratismi on muodostumassa ongelmaksi myös Suomen äänitealalle. Suurin osa laittomista piraateista tuodaan tänne Venäjältä ja Virosta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat