Toimitusjohtaja: Outokummun kova tuloskunto jatkuu

Outokumpu ilmoitti tänään myös laajentavansa toimintojaan Ruotsissa ja Puolassa.

Teräsyhtiö Outokummun tammi-maaliskuun tulos nousee toimitusjohtaja Juha Rantasen mukaan ainakin viime loka-joulukuun ennätystasolle tai jopa sitä korkeammaksi. Ruostumattoman teräksen markkinatilanne on jatkunut suotuisana, Rantanen sanoi Outokummun yhtiökokouksessa Helsingissä tänään.

- Ruostumattoman teräksen loppukysyntä jatkuu edelleen voimakkaana. Suoria toimituksia loppukäyttö- ja projektiasiakkaille on sovittu aina lokakuulle saakka, ja erikoistuotteita valmistavat tehtaat toimivat täydellä kapasiteetilla, Rantanen kertoi.

Jakelijat ostavat aiempaa varovaisemmin standardilaatuisia tuotteita, koska varastot ovat kasvaneet, markkinahinnat ovat korkealla ja Aasian-tuonti lisääntyy. Tehtaiden tilauskannat ovat siksi pienentyneet ja toimitusajat lyhentyneet. Standardilaatujen hinnat ovat laskeneet alkuvuoden ennätystasolta.

- Outokummun kilpailuasema on parantunut ja paranee edelleen. Luotan lujasti ruostumattoman teräksen pitkän aikavälin markkinakehitykseen, ja nykyisellä hyvällä perushintojen tasolla tuloskunto pysyy edelleen vahvana.

Investointeja Ruotsiin ja Puolaan

Outokumpu ilmoitti tänään myös laajentavansa toimintojaan Ruotsissa ja Puolassa. Yhteensä investoinnit nousevat 47 miljoonaan euroon.

Ruotsissa yhtiö hankkii uusia hionta- ja varastointilaitteita Nybyn tehtaalle. Lisälaiteet lähes kaksinkertaistavat yksikön kylmävalssattujen erikoistuotteiden kapasiteetin ensi vuoden loppuun mennessä.

Puolaan Outokumpu perustaa palveluyksikön, jossa käsitellään kylmävalssattua nauhaa. Keskus sijoitetaan maan eteläosiin, joten sen voi tarjota tuotteita myös muualle Itä-Eurooppaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat