Toimittajat osoittivat mieltään työpaikkojensa puolesta Espanjassa

Espanjassa toimittajat ovat marssineet Madridin kaduilla osoittamassa mieltään media-alalla uhkaavasti kasvavan työttömyyden vuoksi.

Talouskriisi on iskenyt Espanjan mediaan kovalla kädellä, sillä ala on menettänyt yli kolmanneksen mainostuloistaan viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi ilmaisjakelulehti Metro on jouduttu lakkauttamaan kokonaan mainostulojen kuihtuessa.

Talousongelmat ovat lisäksi ajaneet lukuisat mediayritykset karsimaan henkilöstöään. Viime kesän jälkeen Espanjassa on jäänyt työttömäksi yli 1 600 toimittajaa. Alalta pelätään häviävän talouskriisin johdosta kaikkiaan yli 5 000 työpaikkaa vuoteen 2010 mennessä, ellei toimenpiteisiin niiden turvaamiseksi ryhdytä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat