Toimittajajärjestö tuomitsee viestimien painostuksen Nepalissa

Nepalissa 425 toimittajaa joutui viime vuonna jonkinlaisen uhkailun kohteeksi. Toimittajat ilman rajoja -järjestö tuomitsee jyrkästi Nepalin hallituksen toimet.

Kansainvälinen toimittajajärjestö on järkyttynyt nepalilaisten viestimien jatkuvasta painostuksesta. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan puolet koko maailmassa viime vuonna ilmoitetuista valtiovallan tekemistä sensuuritapauksista sattui Nepalissa.

-Turvallisuusjoukot eivät kaihda mitään keinoja valvoessaan ja vaientaessaan riippumattomien viestimien palveluksessa olevia toimittajia, järjestö sanoi myöhään maanantaina julkaisemassaan lausunnossa.

Viime vuoden aikana ainakin 425 toimittajaa joko pidätettiin, heitä vastaan hyökättiin tai heitä peloteltiin. Jo tämän vuoden alkupäivinä kuutta toimittajaa on uhkailtu tai peloteltu.

Nepalin kuningas Gyanendra erotti viime vuoden helmikuussa maan hallituksen, keskitti kaiken vallan itselleen ja kumosi kansalais- ja sananvapauden. Hänen mukaansa toimet olivat välttämättömiä taistelussa kuningashuonetta vastustavia maolaississejä vastaan. Rajoituksia on jossain määrin poistettu, mutta esimerkiksi sissisotaa koskeva uutisointi on edelleen kielletty.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat