Toimisto asunnoksi: muutosremontti valmistuu

Märkiin tiloihinhan asennettiin jo lattialämmitys. Nyt se laitetaan kuivien tilojen puolelle, olohuoneeseen ja keittiöön, mutta järjestelmä onkin hiukan erilainen: polystyreenilevyyn on kiinnitetty muotoon puristettu alumiinilevy, jonka uriin kaapeli pujotellaan. Levyjen alla on vanha betonilaatta ja polystyreenilevy estää lämmön johtumisen sinne. Alumiinilevy heijastaa sitä tasaisesti lattiapintaan ja sen kautta huoneeseen.

Levyjen työstäminen käy helposti tavallisella pisto- tai timpurinsahalla. Terän on kuitenkin syytä olla joko karkaistu tai sitten juuri alumiininleikkaamiseen tarkoitettu, kuten nyt käytetyssä sähkösahassa. Levyjä ladotaan lattialle vierekkäin ja peräkkäin samansuuntaisesti ja kiinnitetään toisiinsa erityisillä muovikiinnikkeillä. Työ on nopeaa ja käy kätevästi, mutta levyt on sijoitettava tarkasti oikein toistensa suhteen eikä jako saa mennä sekaisin, sillä silloin menee sekaisin myös kaapelilinja.

Kun koko lattia on peitetty, kaapeli pujotellaan alumiinilevyssä oleviin uriin. On muistettava, että kaapelin asentamisen saa tehdä vain valtuutettu sähköasentaja! Kun kaapeli on paikallaan, levyjen päälle levitetään valmistajan ohjeiden mukaisesti askeläänisuoja ja aletaan parketin asentaminen.

Lukkopontti tuo asennukseen nopeutta ja siisteyttä

Tällä kertaa asennettiin kovasti suosiotaan kasvattanut lukkopontillinen parketti, johon ei käytetä liimaa ollenkaan. Kun lauta asetetaan pontti edellisen ponttia vasten ja päästetään painumaan lattialle, laudat lukkiutuvat tiiviisti toisiinsa. Parketti on reunasuojattua mikä tarkoittaa sitä, että pintasuojaus yltää myös reunojen puolelle, ponttien päälle. Tämä suojaa parkettia kosteuden tunkeutumiselta saumojen kautta sisäosiin.Parketti näyttää päätyä tarkasteltaessa aivan toisenlaiselta kuin mihin on totuttu; hiukan kuin kertopuun kanttia katsoisi. Syyt ovat tavallaan pystyasennossa.

Työ alettiin keittiökalusteiden sokkelin reunasta ja vaikka ohjeessa sanotaankin, että urospontti pitäisi leikata pois ensimmäisestä laudasta, Reiska katsoi sen tässä tapauksessa tarpeettomaksi: toisaalta sen päälle tulee kuitenkin keittiökaapin sokkeli peittämään sen näkyvistä; toisaalta lieden, astianpesukoneen ja jääkaapin kohdalla parkettia täytyy jatkaa seinään asti ja silloin tarvitaan ehjä pontti. Itse kunkin kannattaa siis pohtia etukäteen omaa tilaansa ja sen erityisvaatimuksia.

Työ etenee liimattomuudesta huolimatta vanhaan tapaan. Reunoille jätetään elämisvarat ja uusi rivi aloitetaan aina edellisen lopusta jääneellä kappaleella (ihan pikkupätkiä ei tietenkään käytetä.) Liimattomuudesta johtuen valmis jälki on heti siisti - vaikka liimattavaa parkettia yrittää siivota ja pyyhkiä tunnontarkasti sitä laittaessaan, kovin helposti siihen tuppaa jäämään joku pieni tahra, joka paljastuu vasta myöhemmin.

(JKA - 9.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat