Toimimaton käsikranaatti lensi ikkunan läpi makuuhuoneen lattialle Kempeleessä – pelottelun motiivina ilmeisesti kosto

Pelottelun motiivina oli ilmeisesti kosto, epäillyt päästetty jo vapaaksi.

Rivitaloasunnon makuuhuoneeseen Kempeleen Kokkokankaalla sunnuntai-iltana heitetty esine on osoittautunut toimimattomaksi käsikranaatiksi, kerrotaan Oulun poliisista STT:lle. Rikoskomisario Nina Similän mukaan kyse oli oikean käsikranaatin kuorista, mutta sytytin ja räjähdysaine puuttuivat.

Poliisin sunnuntaina kiinni ottamat kaksi epäiltyä ovat miehiä. Heistä 40-vuotias mies kertoi poliisille heittäneensä toimimattoman kranaatin, noin kolmikymppinen mies ilmoitti olleensa vain mukana.

Kranaatin heittäjäksi ilmoittautunut kertoi tienneensä, että se oli pelkkä vaaraton kuori.

Kumpikin epäilty on päästetty vapaaksi, Similä kertoi maanantaina iltapäivällä. Hänen mukaansa ei ole toistaiseksi selvää, täyttääkö teko törkeän kotirauhan rikkomisen tunnusmerkit. Kaksikkoa epäillään ainakin laittomasta uhkauksesta.

Tuttuja keskenään

Maanantaina selvisi Similän mukaan myös se, että kyse näyttää olleen kostosta ja pelottelusta.

– Tapaus liittyy kokemukseen väärin kohdelluksi tulemisesta, rikoskomisario muotoili.

Molemmat tapauksen asianomistajat, toimimattoman kranaatin asuntoonsa saanut mies sekä tämän naapurissa asunut mies, tuntevat toisen epäillyistä tekijöistä ainakin ulkonäöltä.

Epäiltynä oleva mieskaksikko oli sunnuntai-iltana tullut ensin naapurin ovelle. Naapuri oli kuitenkin sulkenut oven.

Sen jälkeen kaksikko jatkoi seuraavan asunnon ovelle. He jyskyttivät tämän asunnon ovea, mutta sisällä ollut mies ei sitä avannut. Vähän sen jälkeen makuuhuoneen ikkunan läpi lensi sittemmin toimimattomaksi osoittautunut käsikranaatti. Makuuhuoneen ikkuna rikkoutui tilanteessa.

Erikoisyksikkö kutsuttiin paikalle

Poliisi otti epäillyt miehet kiinni toisaalla Kempeleessä sijaitsevasta yksityisasunnosta 1,5 tuntia teon jälkeen. Heidän tavoittamistaan helpotti se, että molemmat asianomistajat pystyivät yksilöimään toisen epäillyistä.

Myös molemmat asianomistajat olivat poistuneet asunnoistaan sen jälkeen, kun toimimaton käsikranaatti oli lentänyt toiseen asunnoista.

Ikkunan läpi heitetty esine käynnisti ison poliisioperaation sunnuntaina iltakahdeksan jälkeen. Varotoimena poliisi eristi ja evakuoi alueen. Operaatioon osallistui useita poliisipartioita sekä muutamia pelastuslaitoksen yksiköitä. Paikalle kutsuttiin myös räjähteitä tunteva poliisin erikoisyksikkö, Similä kertoo.

Sekä toimimattoman kranaatin kohteena ollut asunto että naapuriasunto ovat Kempeleen kunnan vuokra-asuntoja. 

Juttua päivitetty klo 16.42. Lisätty tietoja muun muassa mahdollisesta motiivista.

Lue myös:

    Uusimmat