Töhryfest näkyy Helsingin rikostilastoissa

Ryöstöt ovat vähentyneet Helsingissä, mutta vahingonteot ovat lisääntyneet.

Helsingin poliisin tietoon tuli tammi-syyskuussa runsaat 330 ryöstörikosta, mikä on miltei viidenneksen vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Vahingontekojen määrä puolestaan lisääntyi huomattavasti, yli kolmanneksen. Niitä oli vajaat 10 000. Omaisuusrikoksia kirjattiin yhteensä runsaat 41 300.

Vahingontekojen määrässä tapahtuneen todellisen kehityksen seuraamista vaikeuttaa se, että esimerkiksi Helsingin kaupunki ilmoittaa teoista nippuina. Syyskuun tilastoissa näkyy myös Töhryfest-mielenosoitus, jonka yhteydessä marssijat jättivät jälkeensä esimerkiksi tageja eli eräänlaisia nimimerkkejä.

Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten määrä pysyi viime vuoden tammi-syyskuun tasolla eli vajaassa 5000:ssa. Huumausainerikoksia paljastui yli 2400, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajanjaksona.

Helsingin poliisin tietoon tuli runsaat 66 000 rikoslakirikosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat