Todistajaksi kutsuttu hakattiin, sidottiin ja suljettiin takakonttiin

Neljää miestä ja yhtä naista epäillään törkeästä todistajan uhkailusta Tampereella.

Poliisin mukaan kolme miestä tunkeutui viikko sitten yöllä tamperelaisen miehen asuntoon. Miehen oli tarkoitus todistaa tulevana päivänä Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeää rattijuopumusta koskevassa asiassa.

Poliisi epäilee, että rattijuopumusssyyte koski yhtä uhrin asuntoon tunkeutuneista epäillyistä.

Kolmikko pahoinpiteli raa'asti uhrin käyttäen erilaisia tekovälineitä. Lisäksi uhrin omaisuutta anastettiin.

Tämän jälkeen kolmikko sitoi miehen ja kuljetti tämän henkilöauton takakontissa Sastamalaan omakotitalon varastorakennukseen. Omakotitalossa asui poliiisn mukaan yksi epäillyistä.

Uhrilla vakavia päävammoja

Mies oli sidottuna varastossa iltaan saakka, jonka jälkeen epäillyt kuljettivat hänet lähelle Sastamalan aluesairaalaa. Uhri kykeni itse kävelemään sisään sairaalarakennukseen.

Vakavista päävammoista kärsinyt uhri kiidätettiin Sastamalasta Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Poliisi otti seuraavana päivänä kiinni kaksi tamperelaista miestä ja epäillyt vangittiin. Eilen poliisi puolestaan otti kiinni Sastamalaisen kiinteistön omistajan ja tämän tyttöystävän. Heidän vangitsemisestaan päätetään torstaihin mennessä.

Poliisi epäilee tekoon syyllistyneitä törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä ryöstöstä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

Rikoskomisario Pasi Nieminen kertoo, että uhri on jo päässyt sairaalasta.

– Vakavien päävammojen vuoksi uhri tulee tarvitsemaan yhä hoitoa, kertoo Nieminen MTV3:n Uutisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat