Todistaja oikeudessa: Kannelkodissa kuolemien suma

Helsingin käräjäoikeus kuuli tänään niin sanotussa lääkemurhajutussa todistajana Kannelkodissa toiminutta apulaisylilääkäriä, joka kertoi yllättäen ”kuolemien sumasta” Kannelkodissa viime keväänä.

Lääkäri tarkensi asianajaja Heikki Lampelalle antamassa vastauksessa tarkoittavansa sitä aikaa, kun 59-vuotias perushoitaja työskenteli talossa. Perushoitaja työskenteli Helsingin seniorisäätiön Kannelkodissa neljä kuukautta ennen kuin poliisi pidätti hänet henkirikoksesta epäiltynä.

- Sellaista sumaa ei ole ollut koskaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun olen ollut talossa, lääkäri sanoi oikeudessa.

Kannelkodissa ei lääkärin mukaan jyllännyt tuolloin syytetyn esiin tuoma rotavirus tai mikään muukaan epidemia. Kuolemantapaukset tapahtuivat eri osastoilla, joilla myös epäilty hoitaja hänen mukaansa liikkui.

Lääkäri sanoi ihmetelleensä tapauksia, joissa potilaan vointi ensin huononee, sitten kohenee ja sen jälkeen taas heikkenee nopeasti.

- Ne olivat sellaisia kuolemantapauksia, että minä kokeneena lääkärinä ihmettelin, miten joku enää toipui esimerkiksi keuhkokuumeesta, lääkäri sanoi.

Nyt oikeudessa esillä olleessa tapauksessa iäkkään naisen välittömäksi kuolinsyyksi merkittiin keuhkokuume. Syyttäjä lähtee kuitenkin siitä, että 77-vuotiaan naisen saama lääkemyrkytys käynnisti tämän kuolemaan johtaneen ketjun. Syyttäjän mukaan keuhkokuumetta voi esiintyä äkillisen myrkytyksen jälkitautina.

Perushoitaja kiisti syytteen murhasta oikeudessa.

Lääkärin mukaan 77-vuotiaan Raijan kuolemantapaus oli Kannelkodin kuolemantapauksista viimeisiä, jotka tapahtuivat perushoitajan ollessa siellä töissä. Kaikkiaan tapauksia oli yli kymmenen.

- Sittemmin luvut ovat tasoittuneet, lääkäri totesi.

Lue myös:

    Uusimmat