Todellinen IRA julisti tulitauon

Irlantilainen tasavaltalainen terroristiryhmä Todellinen IRA on julistanut tulitauon. Terroristien ilmoitus otettiin kuitenkin vastaan kylmästi ja viranomaiset vakuuttavatkin edelleen, että järjestön toiminnasta tehdään loppu mahdollisimman pian. Irlannin pääministeri Bertie Ahern on ilmoittanut ankarista uusista laeista osana uutta turvallisuussuunnitelmaa Pohjois-Irlannin rauhanprosessia vastustavien ryhmien vastaisessa taistelussa.

Ahernin mukaan Irlannin parlamentti kokoontuu kahden viikon kuluessa hyväksymään uusia lakiehdotuksia, joiden tarkoituksena on tehdä loppu lainsuojattomien sissiryhmien toiminnasta. Pohjois-Irlannissa Omagh'n kaupungissa 28 ihmistä tappanut autopommi-isku oli viranomaisten mukaan esimerkki tällaisten sissiryhmien toimista.

Ahern sanoi tahtovansa, että Irlannin terrorismin vastaisia lakeja muutetaan ankarimmiksi mm. siten, että epäiltyjä voitaisiin pitää pidätettyinä pidempään ennen syytteeseen asettamista. Irlannin hallitus suunnitteli myös uusia lakeja, joiden avulla laittomiin terroristiryhmiin kuuluviksi epäiltyjen tuomitseminen olisi yksinkertaisempaa.

Britannian on määrä paljastaa omat turvallisuussuunnitelmansa Irlannin tasavallan hallituksen hätäistunnon jälkeen tänään.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat