TJ Tieto osti KeyPartnersin

Ohjelmistoyhtiö TJ Tieto on ostanut uusmediaratkaisuihin keskittyneen KeyPartners -konsernin. KeyPartners hankittiin osakevaihdolla, jossa sen omistajat merkitsevät 11 prosenttia TJ Tiedon osakekannasta, kertoo TJ Tieto.

Yhtiö odottaa kaupan parantavan TJ Tiedon osakekohtaista tulosta heinäkuun alussa alkavalla vuoden pituisella tilikaudella. KeyPartnersin viime vuoden liikevaihto oli kahdeksan miljoonaa markkaa ja liikevoitto kaksi miljoonaa, henkilökuntaa yhtiöllä on 35.

KeyPartners tarjoaa muun muassa ohjelmoinnin, sisällön-, visuaalisen- ja käyttöliittymäsuunnittelun sekä tietokantasuunnittelun ja -ohjelmoinnin palveluja. Sen asiakkaita ovat muun muassa Fortum, Hartwall, Helsingin Puhelin, Helsingin Sanomat, Kemira, Luottokunta, Suomen Arvopaperikeskus, UPM-Kymmene, Veho ja Veikkaus.

Kaupan jälkeen TJ Tieto on markkinoiden ainoa yritys, joka pystyy tarjoamaan asiakkailleen kaikki verkkoliiketoiminnan ja viestinnän palvelut, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Kaupan myötä myös TJ Tiedon tytäryhtiöiden toimituskyky Ruotsissa ja Norjassa lisääntyy ja konserni aikoo laajentaa osaamistaan myös muissa Pohjoismaissa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat