TJ Groupin tulos odotettua heikompi

Internet-konsulttiyhtiö TJ Groupin tulos tulos painui markkinaodotuksia isommalle miinukselle. Yhtiö teki kesäkuussa päättyneen 12 kuukauden katsauskauden aikana 18,6 miljoonan euron tappion ennen satunnaiseriä, kun vertailuvuonna miinusta oli neljä miljoonaa euroa.

Yhtiön tappiot syvenivät selvästi alkuvuoden aikana, sillä tammi-kesäkuussa miinusta kertyi 11,2 miljoonaa euroa. Myös TJ Groupin liikevaihdon kasvu jäi markkinaodotuksista, sillä se lähti heikkenemään etenkin huhti-kesäkuun vuosineljänneksellä. Koko tilikauden aikana liikevaihto petraantui silti 41,5 prosentilla aiemmasta 40,3 miljoonaan euroon.

Strategiaansa reivanneen yhtiön suhteellinen kannattavuus parani huhti-kesäkuussa. Henkilöstökulut lähtivät pienenemään, mutta pysyivät 12 kuukauden kaudella silti 84 prosentissa liikevaihdosta. Yhtiö arvioi liiketoimintojen myynnin ja irtisanomisten vaikutusten näkyvän selkeämmin vasta kuluvan neljänneksen aikana.

TJ Group ei vuosikatsauksessaan muuttanut ennustetta tulevaisuudestaan. Yhtiö arvioi Euroopan talouskasvun hidastuvan kuluvan vuoden loppuun asti, mutta odottaa liiketoimintansa muuttuvan voitolliseksi loka-joulukuun neljänneksellä. 18 kuukauden tilivuoden tulos jää silti miinukselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat