TJ Groupille vastakanne Saksassa

Ohjelmistoyhtiö TJ Groupin Kasten Consulting -yhtiöön liittyvä oikeusjuttu Saksassa monimutkaistuu.

TJ Groupin kaksi vuotta sitten ostaman saksalaisyhtiön entinen toimitusjohtaja Birgit Kasten on yhteistyökumppaniensa kanssa nostanut suomalaisyhtiötä vastaan vastakanteen, jonka yhteissumma on noin 6,5 miljoonaa euroa. Kasten väittää, että TJ Group ei olisi antanut kahden vuoden takaisen yrityskaupan yhteydessä myyjille riittäviä tietoja.

TJ Group pitää vaatimuksia täysin perusteettomina ja kertoo esittävänsä Kastenille lisävaatimuksia aiemmin vaadittujen noin neljän miljoonan euron lisäksi. Viime lokakuussa Kölnin alioikeus vahvisti TJ Groupin toimineen laillisesti irtisanoessaan Kastenin.

Suomalaisyhtiö aloitti viime heinäkuussa välimiesmenettelyn Kastenia vastaan, koska katsoi hänen rikkoneen kauppasopimusta muun muassa rekrytoimalla Kasten Consultingin henkilöstöä irtisanomisensa jälkeen perustamaansa uuteen yritykseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat