Tiura: Sain sähköpostin vasta kaavoituskokouksen jälkeen

Kansanedustaja Marja Tiura kertoo saaneensa erikoistavarakauppaa koskevan sähköpostin Nova Groupin ex-toimitusjohtaja Arto Merisalolta vasta kaavoituskokouksen jälkeen.

- Olen käyttänyt spontaanin puheenvuoron meidän eduskuntaryhmän kokouksessa, jossa ovat lukuisat muutkin kansanedustajat keskustelleet tästä aiheesta. Siellä on puhuttu muun muassa työllisyysvaikutuksista alueille, ilmastonäkökulmasta. Vasta tämän ryhmäkokouksen jälkeen minä olen saanut tämän sähköpostin, joka on Helsingin Sanomissa ollut.

Hän jatkaa, että sähköposti on lähetetty myös muille kuin hänelle.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori muistaa, että Tiura oli kokouksessa selvästi eri mieltä kuin hän. Asuntoministeri ei kuitenkaan muista, että Tiura olisi puolustanut rahoittajiensa asiaa poikkeuksellisen hanakasti.

Kauppakeskusten rakentamiseen aiotuista muutoksista puhuttiin Vapaavuoren mielestä siksi, koska aihe oli noussut julkiseen keskusteluun hänen kriittisten Ideapark-puheenvuorojensa vuoksi.

Vapaavuori muistelee saaneensa tuolloin julkisia haukkuja monelta taholta, muun muassa maakuntalehtien pääkirjoittajilta ja keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakankaalta eduskunnassa.

Katso Päivi Taljan juttu

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat