Tiukentuneet ajokieltomääräykset eivät pure ylinopeuksiin

Poliisissa arvellaan, että maaliskuussa tiukentuneet ajokieltomäärykset eivät ole juuri hillinneet ylinopeuksia. Ajokielloista myös valitetaan oikeuteen entistä useammin.

Tiukentuneet ajokieltomääräykset eivät näytä juuri vähentävän ylinopeuksia. Ajokieltojen kestot pitenivät maaliskuun alussa jopa kuuteen kuukauteen.

- Isot ylinopeudet ovat kyllä näin näppituntumalla ajatellen lisääntyneet, toteaa ylikonstaapeli Pentti Piironen Joensuun kihlakunnasta.

Ajokielloista myös valitetaan oikeuteen selvästi aikaisempaa useammin. MTV:n uutiset tutki kahdeksaan hallinto-oikeuteen jätettyjen valitusten määrät ja ratkaisut. Poliisin ajokieltopäätökistä on valitettu kolminkertaisesti aiempiin vuosiin verrattuna. Kun koko viime vuoden aikana valituksia tuli vajaat 200, nyt määrä on ylitetty jo viidessä kuukaudessa. Nykyisellä vauhdilla hallinto-oikeuksiin toimitetaan tänä vuonna peräti 600 valitusta.

MTV:n uutisten selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että vain aniharva ajokieltoa koskeva valitus menestyy oikeudessa. Hallinto-oikeuksissa on ratkaistu maaliskuun alun jälkeen 110 valitusta. Niistä vain viisi on johtanut valittajan toivomiin muutoksiin.

Yleisin ajokielto on nyt pituudeltaan kaksi kuukautta. Poliisissa käyttöön otettaisiin mielellään myös tiukemmat ajokiellot.

- Laissa on aikamoinen liukumavara kuukaudesta puoleen vuoteen. [Jos] ohjeita tiukennetaan ja ryhdytään määräämään [ajokieltoja, jotka ovat] lähempänä puolta vuotta, niin ne alkavat varmasti purra, arvelee ylikonstaapeli Pentti Piironen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat