Titanic-tähdet tukevat laivan viimeistä eloonjäänyttä

Titanic-elokuvan tähdet Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet sekä elokuvan ohjaaja James Cameron aikovat tukea laivan viimeisen eloonjääneen viimeisiä vuosia. Tähdet lahjoittavat 97-vuotiaalle Milvina Deanille 30 000 dollaria eli noin 22 000 euroa.

Dean on huhujen mukaan myymässä nimikirjoitusta saadakseen rahoitusta hoitokuluilleen. Dean asuu Britannian Southamptonissa, kaupungissa, josta Titanic aikoinaan lähti kohtalokkaalle matkalleen vuonna 1912.

Dean oli vain 9 viikon ikäinen, kun hänen perheensä matkusti Titanicilla kohti Yhdysvaltoja haaveissaan uusi elämä uudessa maassa.

DiCaprio, Winslet ja Cameron tekivät lahjoituksensa sen jälkeen, kun irlantilainen näyttelijä ja valokuvaaja Don Mullan haastoi julkisesti heidät lyömään oman lahjoituksensa.

Titanicista tehtiin elokuva vuonna 1997, joka tuotti maailmalla yhteensä 1,8 miljardia dollaria. Elokuva voitti myös yhteensä 11 Oscaria, muun muassa parhaan elokuvan palkinnon.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat