TIR-järjestelmä säilyy Venäjällä

Kansainvälinen maantiekuljetusjärjestö IRU on perunut päätöksensä lopettaa TIR-järjestelmän käyttö Venäjällä 24.12. Rajan liikenne jatkunee normaalina.

Kansainvälinen maantieliikenneliitto IRU on sopinut Venäjän kanssa syntyneen vakuutuskiistan, joka uhkasi pysäyttää itärajan rahtiliikenteen vuoden alussa. Venäjä ja IRU pääsivät liiton ilmoituksen mukaan sopimukseen kiistassa myöhään eilen.

-Venäjän alueen vakuutukset pidetään voimassa ja päätös TIR-oikeuksien poistamisesta on peruutettu, todettiin IRU:n tiedotteessa. IRU ilmoitti viime viikon tiistaina peruuttavansa Venäjän kanssa tehdyn TIR-sopimuksen, koska Venäjä rikkoo vuoden 1975 kuljetussopimusta. Päätöksen voimaanastuminen olisi johtanut kaoottisen tilanteen syntymiseen Venäjän kansainvälisissä maantiekuljetuksissa.

TIR-järjestelmän käytön loppuminen Venäjän-kuljetuksissa 24. joulukuuta olisi merkinnyt sitä, että suuri osa Suomesta menevistä maantiekuljetuksista olisi pysähtynyt ennen kuin maiden tullit olisivat löytäneet korvaavan passitusjärjestelmän.

Suomen Venäjän-liikenteessä merkittävä osa maantiekuljetuksista on TIR-järjestelmässä. Suomesta Venäjälle menevästä liikenteestä noin puolet on TIR-kuljetuksia. Jos järjestelmän käyttö olisi loppunut, se olisi tiennyt valtavia rekkaruuhkia itärajalle.

Kansainvälinen maantiekuljetusjärjestö IRU ilmoitti 10. 12. päättävänsä lopettaa TIR-järjestelmän käytön Venäjällä, koska se ei ole noudattanut YK:n yleissopimuksen säännöksiä. Venäjän tulli on jatkuvasti toiminut kansainvälisten sopimusten vastaisesti ja vaatinut TIR-kuljetusten ennakkotullausmenettelyä sekä sinetöityjen kuormien tarkastamista rajalla.

Kansainvälisen sopimuksen mukaan TIR-tullitakuun saanut rekka pääsee sinetöitynä ylittämään rajan ilman tullausta. Tavara tullataan vasta määrätullitoimipaikassa mm. Pietarissa tai Moskovassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat