Timo Rautiainen ja Gimmel Emma-gaalan kuumimmat nimet

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus pokkasi neljä patsasta kevyen musiikin vuotuisessa Emma-gaalassa lauantaina. Tyttötrio Gimmel saalisti kolme pystiä ja Niskalaukauksen tavoin raskaan rockin sektorilla operoiva Nightwish kaksi.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus valittiin vuoden yhtyeeksi, bändin albumi Rajaportti parhaaksi albumiksi ja parhaaksi pop/rock-albumiksi sekä yhtyeen kappale Surupuku parhaaksi biisiksi.

Niskalaukaus-pomo Timo Rautiainen sanoo yllättyneensä jo siitä, että yhtyeelleen siunaantui niin monta Emma-ehdokkuutta. Vielä suurempi yllätys oli lauantain gaalassa yhtyeen niskaan satanut patsasryöppy.

-Me ajattelimme niin, että hyvä jos voitamme yhdenkin pystin. Tämä vetää suomalaisen ihmisen mielen nöyräksi. Moni sanoo, että Emma-patsailla ei ole mitään merkitystä. Mutta minä ainakin olen jo sen verran vanha mies, että minulle niillä on merkitystä, Rautiainen luonnehtii.

-Jos Aino Kassinen olisi kolme vuotta siten ennustanut minulle, että 'voitat neljä Emmaa vuonna 2003', olisin sanonut sille, että 'kannattaisikohan sinun lopettaa juominen'. Mutta niin uskomattomalta kuin tämä tuntuukin, palkinnot eivät vaikuta mitenkään bändin tulevaisuuden suunnitelmiin, Mikkelin Pallokissojen juniorimaalivahtina muinoin kunnostautunut Rautiainen vakuuttaa.

Pallokissan long play lp-levy-palkinto

Trio Niskalaukauksen tavaramerkki on raskas sointi. Raskaalla rockilla ei Emmojen historiassa ole pahemmin juhlittu. -Käsittääkseni meidän palkinnoissamme on tietty rooli myös Paavo Väyrysen suuresti mainostamalla mediapelillä. Sanoitusten kantaaottavuus saa aikaan sen, että raskaalle soinnille annetaan anteeksi. Mutta jos ajattelee sitä, kuinka paljon Esimerkiksi Surupuku -kappalettamme soitettiin radiossa, niin eihän siinä ole enää mitään järkeä. Mediapelistä taitaa silloin olla enemmän haittaa kuin hyötyä, neljän Emman mies mietiskelee.

Ihminen, jonka Timo Rautiainen olisi joskus ehdottomasti halunnut tavata, on edesmennyt kirjailija Mauri Sariola. Rautiaiselle sataa palkintoja ja tunnustusta joka tuutista, mutta Mauria ei muinoin palkittu kuin Ranskassa. -Mauri Sariola oli niin paljon edellä aikaansa, että hänelle ei palkintoja suotu. Ja millä palkinnolla Sariolan nyt ylipäänsä olisi voinut palkita? Mikä sen palkinnon nimi olisi ollut? Todennäköisesti long play lp-levy-palkinto, Timo Rautiainen ehdottaa.

Gimmel aloitti uransa Emma-patsailla

Popstars-formaatilla luodulle Gimmel-tyttötriolle jo ensimmäinen vuosi kevyen musiikin kentillä toi kolme Emma-palkintoa. Gimmel valittiin vuoden tulokkaaksi ja trion albumi Lentoon vuoden debyyttialbumiksi.

Lentoon sai myös vuoden myydyimmän albumin Emma-patsaan. -Nöyräksihän tämä vetää. Emmehän me mitään kuvitelleet voittavamme, kun meidän sarjoissa oli niin hyviä kilpakumppaneitakin, Gimmelin Ushma huokailee.

Gimmelin albumin tuotti vuoden tuottajaksi valittu Risto Asikainen. Asikaisen muita viime vuoden tuotoksia olivat muun muassa Nylon Beatin ja Discon levyt.

Gimmel sai ensimmäiset Emmansa samana vuonna kuin alalla ikiaikoja mahtijälkeä tehnyt tuottajansa. -Aivan. Se tässä vasta nöyräksi vetääkin, loppuunmyytyjä keikkoja lähes päivittäin tekevän Gimmel-trion Ushma toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat