Timbaland skippaa sittenkin Suomen?

Jenkkiräppärin ja tuottajamogulin Lahden urheilukeskukseen 23. elokuuta suunnitellun keikan toteutumisesta ei vieläkään ole täyttä varmuutta, Helsingin Sanomat kertoo.

Tilanne on epäselvä, koska Timbalandille on buukattu useita keikkoja Australiassa ja Uudessa-Seelannissa samoille päiville Eurooppaan suunnitellun kahden keikan kanssa. Lahden lisäksi musiikkimogulin pitäisi nimittäin esiintyä myös Puolassa krakovalaisilla festareilla.

Ikävä tilanne syntyi, kun Timbalandin piti esiintymän Ausseissa jo tässä kuussa, mutta kiertue siirrettiin elokuulle.

Suomen päässä tapahtumaa puuhaava RHS Productionsin toimitusjohtaja Sheldon Monderoy on toiveikas.

– Meillä on tieto, että hän on tulossa Eurooppaan.

Torstaina australialaiset puolestaan juhlivat Timbalandin tuloa maahansa, sillä paikallisessa Undercover-lehdessä hehkutettiin miekkosen saapuvan Ausseihin.

Ainoa asia, mikä Monderoyta huolettaa, on se, että köydenveto on vähentänyt Lahden keikan lippujen ostohalukkuutta. Sunnuntaihin mennessä Lahteen oli myyty noin 7 009 lippua.

Monderoyn suunnitelmat ovat suuret, sillä hän aikoo tuoda ensi vuonna Lahteen Timbalandin suojatin, Justin Timberlaken.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat