Tilinpäätöstietojen pimittäminen yleinen riesa

Monet suomalaisyritykset jättävät tilinpäätöstietojaan toimittamatta kaupparekisteriin.

Iltalehden tietojen mukaan kokoomuksen varainhankintayhtiö Suomen Kansallismedia olisi jättänyt toimittamatta tilinpäätökset vuosilta 2005 ja 2007. Kokoomus on kiistänyt tiedot.

Tilinpäätöstietojen toimittaminen on lakisääteinen velvollisuus. Tiedot pitäisi lähettää rekisteriin viimeistään kaksi kuukautta tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen.

Tietojen puuttuminen on tuttua myös yritysten taustoja tutkiville toimittajille. Vastaan voi tulla pidempäänkin toimineita yrityksiä, jotka eivät ole kertaakaan toimittaneet tilinpäätöstä rekisteriin.

Tietoja jätetään toimittamatta sekä tarkoituksellisesti että huolimattomuuden takia. Yritys saattaa haluta salata taloustietojaan julkisuudelta tai esimerkiksi kilpailijoilta.

Tietoja karhutaan satunnaisesti

Patentti- ja rekisterihallitus ei karhua automaattisesti kaupparekisteristä puuttuvia tilinpäätöksiä, vaan pyyntö lähetetään vasta, kun asia tulee tavalla tai toisella esiin.

Mikäli Kansallismedian tiedot on toimittamatta, yhtiö saaneekin pian postitse pyynnön tilinpäätöstietojen toimittamisesta.

Jos yritys ei toimita tietoja pyynnöstä huolimatta, edessä on uhkasakko tai ääritilanteessa jopa yhtiön poistaminen rekisteristä.

Uudistus muuttamassa käytäntöjä

Uudistuksen myötä tilinpäätösasiakirjoja saadaan suoraan Verohallinnosta kaupparekisteriin. Uutta menettelyä sovelletaan ensimmäisen kerran tilikausiin, jotka päättyivät vuonna 2008.

Käytännössä uudistus on vielä alkutekijöissään ja asiakirjojen saaminen rekisteriin on hidasta ruuhkien takia.

Lue myös:

    Uusimmat