Mainos

Tilastoyllätys: Pahimpia myymälävarkaita ovatkin rikkaat

Amerikkalaisen kuluttajasivusto The Consumeristin mukaan myymälävarkaustilastoissa kärkeä pitävät yllättäen varakkaat ihmiset.

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan yli 70 000 dollaria (noin 50 000 euroa) vuodessa tienaavat ihmiset ryhtyvät myymälävarkaiksi 30 prosenttia todennäköisemmin kuin alle 20 000 dollaria ( noin 14 000 euroa) tienaavat. Miksi rikkaat sitten varastavat? Tutkimuksen mukaan varakkaat ihmiset uskovat ansaitsevansa varastamansa asiat.

Amerikkalainen kirjailija Rachel Shteir esittelee tutkimusta teoksessaan The Steal. Stheirin mukaan medioissa kerrotaan yhä enemmän varakkaista julkisuudenhenkilöistä, jotka jäävät kiinni muutaman dollarin varkauksista.

– He kuvittelevat olevansa oikeutettuja tähän. He saattavat myös olla vihaisia jostain asiasta. He tuntevat itsensä uhreiksi jollain tapaa – hyvä esimerkki on Bernie Madoff (Suuri, varakas sijoittaja, joka jäi kiinni yli 50 miljoonan dollarin petoksesta), kirjailija Stheir totesi TIME-lehdelle.

Vaikka selitykset saattavatkin kuulostaa epäuskottavilta, tilastot puhuvat kuitenkin niiden puolesta. Vartioiden kannattaisikin siis kiinnittää huomiota ennemmin hienostorouviin kuin ryysyihin pukeutuneisiin kaduntallaajiin.

Muun muassa nämä julkisuuden henkilöt ovat jääneet kiinni myymälävarkauksista:

Lindsay Lohan

Winona Ryder (useita kertoja)

Britney Spears

Tila Tequila

Steven Gerrard

Coolio

Petra Kiiski/MTV3

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.