Tilastointi synkistää Suomen itsemurhalukuja

Suomi ei olekaan niin synkkä itsemurhamaa kuin aiemmin on luultu. Kansanterveyslaitoksen mukaan tilastoinnin erot vaikeuttavat itsemurhalukujen vertailua kansainvälisesti.

Suomessa ei tehdä itsemurhia niin paljon muita maita enemmän kuin on luultu, sillä itsemurhat selvitetään ja tilastoidaan Suomessa muita maita täsmällisemmin. Kansanterveyslaitoksen osastonjohtaja, tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist arvioi, että erot tilastoinnissa voivat olla huomattavia.

- Suomessa kuolemansyyn määritys on hyvin tarkkaa. Meillä ruumiinavausten määrä suhteessa kuolemiin on paljon korkeampi kuin monissa muissa maissa, Lönnqvist sanoo.

Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen johtajan Erkki Vuoren mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin 48 000 ihmistä, joista noin 11 000-12 000:n kuolemansyy selvitetään oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Itsemurhien tilastoinnin erilaisuuteen on monenkaltaisia syitä. Vuori muistuttaa, että esimerkiksi Etelä-Euroopan katolisissa maissa itsemurhaa ei pidetä teologisesti hyväksyttävänä syynä kuolla.

Lönnqvist puolestaan huomauttaa, että lainsäädännön eroavaisuudet maiden välillä vaikuttavat tilastointiin merkittävästi.Esimerkiksi Yhdysvalloissa lääkärit taistelevat keskenään siitä, oliko itsemurha tapahtunut vai ei, koska kysymyksessä ovat suuret korvaussummat. Suomessa korvausrahat ovat pieniä ja lisäksi vakuutusyhtiöt korvaavat myös itsemurhia. Joissain maissa itsensä surmaamista pidetään koko perheen häpeänä, minkä vuoksi se saattaa muuttua merkinnöissä helposti onnettomuudeksi.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Lönnqvist kuitenkin korostaa, ettei Pohjoismaissa ole merkittäviä eroja tilastoinnin suhteen.

Ei absoluuttista totuutta

Suomessakin löytyy tapauksia, joissa kuolinsyytä ei pystytä varmuudella selvittämään. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa voi käydä siten, ettei tapahtuneesta yksinkertaisesti voi saada luotettavaa tietoa. Lönnqvistin mukaan Suomessa pois tilastoista jäävien itsemurhien määrä voi olla peräti 5-10 prosenttia kaikista tapauksista.

- Muualla luvut ovat vieläkin korkeammat. Kansainvälisesti ei voi saada absoluuttista totuutta, Lönnqvist sanoo.

Pitkällä aikavälillä itsemurhien määrät Suomessa ovat laskussa. Vielä 1980-luvulla tehtiin vuosittain 1500 itsemurhaa, kun nykyisin lukema pysyttelee noin tuhannessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat