Tikkurila teki tulosta yllättäen myös Venäjällä

Maaliyhtiö Tikkurila on onnistunut Ukrainan kriisistä huolimatta kasvattamaan alkuvuonna myyntiään myös Venäjällä.

Ruplan heikkenemisen vaikutuksia lievensi se, että Tikkurila valmistaa suurimman osan Venäjälle vietävistä maaleistaan paikallisesti ja ostaa sieltä myös merkittävän osan raaka-aineista.

Toimitusjohtaja Erkki Järvinen luonnehtii yhtiön tulosta vahvaksi haastavassa markkinatilanteessa. Hänen mukaansa kannattavuutta paransi myös toiminnan tehostaminen ja kulujen tarkka hallinta.

Tikkurilan tulos ennen veroja nousi tammi-maaliskuussa 11,8 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 10,5 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi hieman 142 miljoonaan euroon.

Tikkurilan arvio koko vuoden näkymistä on ennallaan, eli yhtiö odottaa liikevaihdon ja -voiton pysyvän viime vuoden tasolla.

 

Lue myös:

    Uusimmat