Tiiviissä talossa ei palele

Uusista taloista halutaan rakentaa aiempaa tiiviimpiä, jotta lämmitykseen kuluisi nykyistä vähemmän energiaa ja rahaa. Oikein tiiviiseen taloon ei tarvita lämmitysjärjestelmää lainkaan.

Tällaista rakentamista kokeillaan parhaillaan Vantaan Tikkurilassa, johon nousee lämmitysjärjestelmätön paritalo.

Talo lämpenee pääosin ihmisten, kodinkoneiden ja valaisimien säteilemästä lämmöstä. Tuleva asukas Jorma Vuoritsalo tietää, että monen on vaikea uskoa sen riittävän, mutta hän on vakuuttunut siitä, ettei hänen tarvitse palella kodissaan.

Eristeyritys Parocin kehityspäällikkö Pekka Haikonen kehuu, että erikoistiiviissä talossa on päinvastoin tarkoitus olla erityisen miellyttävää, sillä siellä ei vedä ja lämpö jakautuu tasaisesti. Paroc ja Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) ovat vastuussa kokeilutalon suunnittelusta ja toteutuksesta.

Parocin arvion mukaan Vantaan kokeilutalon asukkaille koituu lämmityskuluja 350 euroa vuodessa, kun taas keskimääräisen pientalon asukkaat maksavat noin 1 200 euroa samassa ajassa.

Energiaa kokeilutalon lämmittäminen kuluttaa alle kuudenneksen siitä mitä tavallisen talon.

Tiivis talo on monelle mörkö

Tiiviit talot herättävät monissa suomalaisissa pelkoja huonosta ilmasta ja homeesta. Moni muistaa 1970-luvun energiakriisin innoittamana tiivistetyt talot, joihin tuli herkästi kosteus- ja homevaurioita.

Ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri kertoo kuitenkin, että tuon ajan virheistä on osattu ottaa oppia: tiiviissä talossa on tärkeää olla erittäin tehokas ilmanvaihto.

Vantaan taloprojektissa teknisenä asiantuntijana toimiva tuotepäällikkö Pekka Rönkkö Parocista kertoo, että kokeilutalossa jokaiseen huoneeseen puhalletaan raitista ilmaa. Näin makuuhuoneessakaan ei ole tunkkaista edes aamulla herätessä.

Rönkön mukaan puhallus ei tunnu epämiellyttävänä vetona, sillä ulkoa tuleva ilma lämmitetään ensin. Lämmitykseen ei normaalioloissa kulu energiaa lainkaan, sillä siihen hyödynnetään ulos siirrettävän sisäilman lämpö.

Tarvittaessa ulkoa tulevaa ilmaa voidaan lämmittää myös sähkövastuksilla. Näin talo saadaan nopeasti lämpimäksi esimerkiksi talvella tehdyn lomamatkan jälkeen, vaikka lämpötila asukkaiden poissa ollessa laskee.

Vanhoja taloja voi muuttaa merkittävästi

Vanhoista taloista ei helposti saa niin tiiviitä, ettei lämmitysjärjestelmää enää tarvittaisi lainkaan. Niidenkin asukkaat voivat Rönkön mukaan kuitenkin säästää parantamalla talonsa eristystä.

Erityisesti hän suosittelee talon yläpohjan eristyksen parantamista. Hän kehuu sitä huippusijoitukseksi, joka tulee halvaksi mutta vaikuttaa merkittävästi talon tiiviyteen ja sitä kautta lämmityslaskuun.

Ikkunaremontit maksavat hänen mukaansa itsensä takaisin selvästi hitaammin kuin yläpohjaremontit, mutta ikkunoiden vaihtaminen tiiviimpiin voi toisaalta vähentää vetoa ja tehdä asumisesta miellyttävämpää.

Kerrostalojen taloyhtiöille Rönkkö viestittää, että eristystä kannattaa parantaa julkisivuremontin yhteydessä.

Uudisrakennuksilta vaaditaan tiiviyttä vuodesta 2010

Tiiviiden talojen rakentamisesta on tulossa Suomessa arkipäivää.

Ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri kertoo, että ministeriö aikoo kiristää rakentamismääräyksiä vuoden 2010 alusta lähtien niin, että kaikilta uusilta taloilta vaaditaan nykyistä parempaa tiiviyttä ja ilmanvaihdon lämmön talteenottoa.

Vantaan kokeilutaloa vastaavaa tiiviyttä tuolloin ei aleta vaatia, vaan vähempikin riittää.

Parocin kehityspäällikkö Pekka Haikosen mukaan EU:n komissio haluaa kuitenkin, että vuoteen 2015 mennessä kaikista uusista taloista tehtäisiin kokeilutalon kaltaisia. Tavoite kirjattiin ministerineuvoston viime vuoden maaliskuussa laatimaan energiatehokkuuden toimintasuunnitelmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat