Mainos

Tiikeri hyökkäsi häkkiä siivonneen kimppuun – nappasi pään leukoihinsa

Yhdysvalloissa Indianassa eläinkeskuksen työntekijä on loukkaantunut vakavasti tiikerin hyökkäyksessä. Naispuolinen työntekijä oli ollut siivoamassa tiikerin häkkiä, kun eläin oli hyökännyt naisen kimppuun. Tiikeri nappasi naisen pään suuhunsa.

Tapaus sattui eksoottisten kissaeläinten hoitoon erikoistuneessa eläinkeskuksessa Center Pointissa eilen, kertoo CNN.

Eläinkeskus on vahvistanut, että paikalla sattui työntekijää ja tiikeriä koskettanut tapaus. Keskus kieltäytyi kuitenkin kommentoimasta tapausta yhtään tarkemmin.

Sheriffintoimiston mukaan uhri oli ollut siivoamassa häkkejä hyökkäyksen tapauksessa.

Toinen työntekijä oli kuullut naisen huudot. Kun työntekijä oli juossut paikalle apuun, hän oli löytänyt tiikerin, joka piti naisen päätä hampaissaan.

Keskuksen johtaja oli yrittänyt suihkuttaa 18-vuotiasta tiikeriä kasvoihin vesiletkulla, jotta tämä irrottaisi otteensa. Raja-niminen tiikeri onnistuttiin lopulta houkuttelemaan pois paikalta ruoan avulla.

Hieman yli 20-vuotias hoitaja toimitettiin sairaalahoitoon. Hän on kriittisessä tilassa. Viranomaisten mukaan tiikeri oli päässyt karkaamaan säilytystiloista, koska ovi ei ollut kunnolla suljettu.

Eläinkeskuksessa, jossa hyökkäys sattui, on kaikkiaan noin 130 -140 tiikeriä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.