Tietoyhteiskunnan rakentaminen maksaa miljardeja

Kustannukset nousevat kuitenkin selvästi suuremmiksi, useisiin miljardeihin, jos mukaan lasketaan kaikki tietoyhteiskunnan kehittämiseen vaikuttavat investoinnit. Näitä ovat infrastruktuurin ja tietojärjestelmien luominen, mediateollisuuden panostukset sekä koulutukseen ja tutkimukseen satsaaminen.

Suomalaiset tietoyhteiskuntahankkeet ovat yleensä pieniä, alueellisia tai paikallisia. Niistä valtaosa liittyy sovellusten ja palveluiden kehittämiseen opetuksessa, kaupankäynnissä, julkisissa palveluissa ja kulttuurissa.

Tietoyhteiskuntahankkeiden rahoitusvastuun kantavat pääasiassa Teknologian kehittämiskeskus Tekes, opetusministeriö, Suomen Akatemia ja Euroopan unioni.

Reijo Liliuksen selvitys Suomalaisen tietoyhteiskunnan hankkeet ja rakentajat julkaistiin maanantaina osana kansallisen tietoyhteiskuntastrategian uudistusohjelmaa. Hankkeesta vastaa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja sen on tarkoitus valmistua syksyyn mennessä.

Tietoyhteiskuntastrategian uudistamisen yhtenä tavoitteena on selvittää, miten tavallinen kuluttaja hyötyy tietoyhteiskunnasta ja sen tuomista uusista palveluista. Lisäksi pyrkimyksenä on vahvistaa tietoon ja osaamiseen perustuvaa kansainvälistä kilpailukykyä.

Euroopassa painotetaan julkisia investointeja

Sitra julkisti maanantaina myös neljä muuta hankkeeseen liittyvää kirjaa, jotka lähestyvät eri näkökulmista tietoyhteiskunnan rakentamista ja siitä käytävää periaatteellista keskustelua.
-Suomalaisista ehkä kahdeksan kymmenestä kannattaa tietoyhteiskuntaa joko kriittisesti tai täysin rinnoin. Suurinta vastustus ja pelot ovat sellaisten ihmisten parissa, joilla puuttuu omakohtainen kosketus tietotekniikkaan, tietokirjailija Kari A. Hintikka kertoo.

Hintikka selvittää teoksessaan Puheenvuorojen kirjasto suomalaista tietoyhteiskuntakeskustelua vuosilta 1995-97. Aineisto koostuu suurimpien päivälehtien mielipidekirjoituksista ja artikkeleista.

Keskusteluissa piirtyy esiin neljä erilaista arvopohjaa. Eräät haluavat jarruttaa muutosta, toiset taas siirtyä tekniseen verkkotalouteen, eräät puolustavat hyvinvointivaltiota ja yhteisöllisyyttä, toiset taas painottavat yksilöllistä ihmiskäsitystä.

Suurena linjana suomalaisessa ja eurooppalaisessa keskustelussa on kaikille kansalaisille avointen palvelujen korostaminen. Euroopassa halutaan rakentaa tietoyhteiskuntaa julkisin investoinnein ja ohjata kehitystä valtiovallan päätöksin.

Professori Dan Steinbockin mukaan Yhdysvalloissa tilanne on toinen: siellä korostetaan markkinoiden ensisijaisuutta ja tietoyhteiskunnan kaupallista hyödyntämistä, valtio nähdään vain väljien pelisääntöjen luojana.

Steinbockin kirjassa Pentagonista elektroniseen kauppaan painotetaan, että amerikkalaisen sisältötuotannon ylivoima asettaa suuren haasteen Euroopan tietoyhteiskuntakehitykselle. Vaarana on, että Eurooppa jää kilpailussa kakkoseksi.

Tietoyhteiskunnasta kestävään kehitykseen

Tietoyhteiskuntaa suurempi haaste ihmiskunnalle on elinkelpoisen ekosysteemin säilyminen. Nämä kysymykset liittyvät kuitenkin läheisesti toisiinsa, kuten VTT:n erikoistutkija Sirkka Heinosen teos Kestävä kehitys, etätoiminnot ja liikenne osoittaa.

Heinosen mielestä tietoyhteiskunnan tärkeimpiin ongelmiin kuuluu, kuinka saattaa nykyinen ekologisesti kestämätön kehitys kestävälle pohjalle. Parhaimmillaan tietoyhteiskunta voi antaa uusia keinoja ympäristöongelmien voittamiseen.

Nykyinen suuntaus on, että ihmiset, tavarat ja palvelut liikkuvat yhä vilkkaammin maasta toiseen. Heinosen mukaan osa tästä fyysisestä liikkumisesta voidaan korvata ekologisesti kestävämmällä tietoliikenteellä.

Hän tähdentää, että esimerkiksi etätyö mahdollistaa työmatkaliikenteen vähentämisen, mikä säästää paitsi aikaa ja rahaa, vähentää ympäristöön kohdistuvia päästöjä.

Viides Sitran maanantaina julkaisemista kirjoista on Pekka Himasen toimittama Verkkoyliopistostrategia 2. Siinä luodataan länsimaisen oppimiskäsityksen historiaa ja vertaillaan tätä käsitystä Intian, Kiinan ja Lähi-idän vastaaviin.

Kirjassa arvostellaan nykyistä suomalaista opetusmallia liiallisesta jähmeydestä. Teos pyrkii osoittamaan, että laitostettu opetus ei ole ainoa tapa, vaan oppimiselle voidaan hahmotella monia uudenlaisia muotoja.
(STT)