Tietotekniikkajätti Intel irtisanoo tuhansia

Tietotekniikkajätti Intel on ilmoittanut irtisanovansa 4000 työntekijää lisää yhtiön toisen vuosineljänneksen tuloksen jäätyä odotettua heikommaksi. Edellisen kerran yhtiö irtisanoi yhtä paljon väkeä noin vuosi sitten.

Maailman suurin siruvalmistaja julkisti osavuosikatsauksensa eilen Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos oli 446 miljoonaa euroa, mikä oli 52 prosenttia heikompi kuin edellisellä neljänneksellä. Tulos oli kuitenkin 128 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla, mikä osaltaan kertoo teknologiasektorin häilyvyydestä.

Intelin ennuste kolmannelle vuosineljännekselle enteilee jälleen hiukan parempaa tulosta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat