Tietomurtojen suma - onko tekijöitä yksi vai useampi?

Viimeisen parin viikon aikana on toistuvasti uutisoitu tietomurroista.

Ensin nettiin vuosi 60 000 suomalaisen henkilötunnukset, osoitteet ja puhelinnumerot, sitten puoli miljoonaa sähköpostiosoitetta ja nippu salasanoja. Viimeisin tietovuoto koski 12 000:n Netcar.fi-palveluun kirjautuneen käyttäjätunnuksia ja salasanoja.

Keskusrikospoliisi on yhdistänyt kaikkien kolmen jutun tutkinnan ja rikosnimikkeinä jutuissa toistuvat törkeä tietomurto ja henkilörekisteririkos.

Tietovuodoissa on poliisin mukaan sekä eroja että yhteneväisyyksiä eikä vielä voida varmuudella sanoa, onko tekijöitä yksi vai useampi.

- Ajallinen ja asiallinen yhteys on riittävä, jotta niputimme nämä kolme tietovuotoa toisiinsa. Tekijä niissä ei välttämättä ole sama, mutta se mahdollisuus on pidettävä mielessä, toteaa tutkinnanjohtaja Timo Piiroinen keskusrikospoliisista.

Tekojen motiiviakin voidaan tässä kohtaa vain arvuutella.

- On ehkä haluttu julkisuutta, kiillottaa mainetta, tehdä kiusaa, kuvailee Piiroinen.

Rikos hankala selvittää, helppo tehdä

Tietomurtojen uhreja kiinnostaa edelleen yksi asia - mitä nettiin vuodetuilla tiedoilla voi tehdä.

Tällä hetkellä tiedossa on yksi tapaus, jossa Pohjois-Karjalan Lieksassa nettiin vuodetuilla henkilötiedoilla yritettiin tilata tavaroita postimyynnistä useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä. Poliisi tutkii asiaa törkeänä petoksen yrityksenä.

- Uskon, että monille ihmisille tämä henkilötietojen ja salaisten puhelinnumeroiden vuotaminen on aiheuttanut ainakin jonkinlaista haittaa, mutta että miten konkreettista, sitä on vaikea arvioida.

Vaikka rikosten tutkinta on hankalaa, poliisi uskoo saavansa tekijät kiinni.

- Uskon, että heidät saadaan kiinni. Tosin on ollut helpompaa tehdä tämä rikos kuin selvittää se. Netissä kun ei ole rajoja, mutta poliisilla taas on.

Suomen poliisin rajat kulkevat siinä missä valtion rajakin ja niinpä poliisi on tehnyt tutkinnan yhteydessä oikeusapupyyntöjä ulkomaille.

Lue myös:

    Uusimmat