Tietoliikennealan usko kasvuun vahva

Pienet tietoliikennealan yrityksen luottavat yhä kasvuun. Suomalaisten tietoliikennealan yritysten kasvutavoite on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan keskimäärin 40 prosenttia vuodessa.

Hiiri

Neljänkymmenen prosentin kasvitavoitetta pidetään yrityksissä vielä maltillisena ennustuneena. Suurimpana riskinä pidetään avainhenkilöstön menettämistä kilpailijalle. Teknologian kehityksen suunnan muutokseen ei sen sijaan uskota.

Lappeenrannan teknillisellä korkeakoululla on kartoitettu ohjelmistoja ja sisältöjä tuottavien pk-yritysten osaamista ja haasteita. Valtaosa kohdeyrityksiä on pieniä ja nuoria. Kansainvälistyminen on alkanut kuitenkin hämmästyttävän nopeasti, sillä yli puolet kyselyyn vastanneista harjoittaa jo kansainvälistä toimintaa. -Yritysten kasvutavoite kuulostaa kovalta, mutta ala kasvaa rajattomasti ja osaajat todella pärjäävät. Mutta jos osaaminen keskittyy pörssitiedotteiden tekemiseen, kyseessä on varma kupla, arvioi tutkimusjohtaja Jarmo Partanen. Kyselyyn vastasi 171 yritystä eri puolilta Suomea. Kyselytutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, jossa selvitetään pienten ja suurten tietoliikennealan yritysten yhteistyömalleja. Teknologian edistämiskeskuksen, Soneran ja pk-yritysten rahoittama tutkimus valmistuu ensi keväänä. Sen parissa työskentelee parikymmentä LTKK:n tutkijaa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat