Tietokonevirukset kriminalisoitiin

Rikoslakiin lisätään joulukuun alusta uusi vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle -niminen rikos. Teosta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Uudet säännökset vahvistettiin tänään presidentin esittelyssä.

Rangaistavuus edellyttää, että virusohjelma tai ohjelmakäskyjen sarja on suunniteltu aiheuttamaan vaaraa tai vahinkoa ja että valmistaminen tai levittäminen tapahtuu haitan aiheuttamistarkoituksessa.

Tietokonevirukset ovat maailmalla jo suuri ongelma. Tunnettujen virusten määrä on vajaassa kahdessa vuodessa kolminkertaistunut. Tätä nykyä tunnetaan jo noin 40 000 tietokonevirusta. Tietokoneviruksen valmistamisen ja levittämisen kriminalisointia on perusteltu muun muassa sillä, että häiriöttömästä tiedonsiirrosta on tullut yhä tärkeämpi asia yhteiskunnallisille toiminnoille. Erityisen riskialttiita aloja tietokoneviruksille ovat esimerkiksi terveydenhuolto, energiahuolto sekä rautatie- ja lentoliikenne.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat