Tietokonerikollisuus kasvussa

Tietokoneisiin liittyvä rikollisuus kasvaa voimakkaasti, eivätkä yritykset ja julkiset laitokset tee tarpeeksi tietokantojensa turvallisuuden parantamiseksi. Tähän masentavaan lopputulokseen päätyy Yhdysvalloissa tehty tuore kyselytutkimus.

Computer Security -instituutti haastatteli tutkimuksessaan yli 500:a tietokoneasiantuntijaa yrityksissä, hallituksen virastoissa, rahoituslaitoksissa ja yliopistoissa. Vastaajista 64 prosenttia kertoi ulkopuolisten tunkeutuneen luvatta organisaation tietojärjestelmään viimeksi kuluneen vuoden aikana. Viime vuonna tehtyyn vastaavaan kyselyyn verrattuna kasvua oli 16 prosenttiyksikköä.

Myös tietokonerikoksista johtuva taloudellinen vahinko on selkeästi kasvanut, joskaan suurin osa haastatelluista ei pystynyt arvioimaan rahassa luvattomien tunkeilijoiden aiheuttamaa vahinkoa. Computer Security -instituutin johtajan Patrice Rapalusin mukaan tulokset osittavat, etteivät yritykset kehitä tarpeeksi tietokonejärjestelmiensä turvallisuutta - vaikka monet luulevat niin tekevänsä.

Rikosten kirjo ulottuu tietokonevirusten istuttamisesta ja sabotaasista suoranaisiin petoksiin ja tiedon varastamiseen. Voimakkaasti kasvava muoto on kannettavien tietokoneiden - ns. laptopien - varkaudet.

Internet nouseva rikosväylä

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista ei näe tietojärjestelmään tunkeutumisen taustalla ulkomaisten hallitusten tai kilpailijoiden harjoittamaa teollisuusvakoilua. Yhdysvalloissa toimivia kilpailjoita pidettiin todennäköisempinä tunkeilijoina, mutta suurimmat epäilyt kohdistuvat kahteen ryhmään: itsenäisesti toimiviin "hakkereihin" ja oman yrityksen tai yhteisön tyytymättömiin työntekijöihin.

Epäilyksiä vahvistaa liittovaltion poliisin FBI:n viime viikolla julkistama tieto, jonka mukaan kahta teini-ikäistä poikaa epäillään tunkeutumisesta 11:een puolustusministeriön tietokoneeseen.

Noin puolet yrityksistä sanoi tietojärjestelmiin kohdistuvien hyökkäysten tulevan useimmiten ulkoa, internetin kautta. Aiemmin ensisijaisena väylänä olivat sisäiset järjestelmät. Muutos ei johdu tutkijoiden mukaan sisäisten tietojärjestelmien turvallisuuden paranemisesta, vaan internetin merkityksen kasvamisesta.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat