Tietokoneongelma estää moottoritien avaamisen

E18 Muurla-Lohja-moottoritietä välillä Lahnajärvi-Lohja ei voida vieläkään avata liikenteelle. MTV3:n tietojen mukaan tunneleissa olevaa tekniikkaa ja tietokoneohjelmia yritetään yhä sovittaa yhteen. Osuudella on viisi moottoritietunnelia ja niihin räätälöidään tietokoneohjelmat erikseen. Avaaminen voi viivästyä vielä viikkoja.

Tiehallinto huomasi ennen joulua, että tunnelien liikennevalot, puomit ja kaistaohjaus eivät toimi turvallisesti eikä tietä avattu. Paloturvallisuusjärjestelmissä ei ole havaittu ongelmia.

Tiehallinto on tilannut moottoritien Tieyhtiö Ykköstie Oy:lta, mutta tunnelien tietokonetekniikan rakentaja on ostettu aliurakoitsijalta. Ongelmia on nyt nimenomaan tunnelissa olevan tekniikan ja niitä ohjaavien tietokoneohjelmien yhteensopivuudessa. Lahnajärven ja Lohjan väli on 29 kilometriä.

- Valoja ja puomeja pitää pystyä käyttämään kauko-ohjauksella Tiehallinnon liikennekeskuksista Turusta ja Helsingistä. Käyttö ei ole ollut toimintavarmaa. Tunnelien teknisten varusteiden ja tietokoneiden täytyy toimia varmasti ennen kuin tie avataan, projektijohtaja Matti Vehviläinen Tiehallinnosta kertoo.

Rakentajan Tieyhtiö Ykköstie Oy:n edustaja, projektijohtaja Esko Mulari ei kiistä ongelmia tietokoneohjelmissa, mutta kertoo Tiehallinnon kanssa olevan erimielisyyttä siitä, mitä tunnelitekniikkaan alun perin tilattiin.

- Liikennekeskusten käyttöliittymien taakse Helsinkiin ja Turkuun halutaan nyt paljon enemmän tekniikkaa kuin alun perin. Ohjelmiston rakentaminen vie aikaa, Mulari suostuu toteamaan.

Mularin mukaan moottoritieosuutta ei avata lähipäivinä, vaan lähiviikkoina.

Tiehallinnon Vehviläisen mukaan toimintavarmuus korostuu entisestään tällä osuudella moottoritietä, koska vanha ykköstie menee kaukana.

- Koska moottoritien liikennettä on vaikea ohjata äkkiä toiselle tielle, on varauduttava mm. siihen, että liikenne ohjataan kaksikaistaisena toiseen tunneliin. Tekniikan on toimittava varmasti, Vehviläinen kertoo.

Koska moottotitie on muuten valmis, liikenne ohjataan uudelle tielle heti kun tunnelien tietokoneet toimivat Tiehallinnon hyväksymällä tavalla.

Lue myös:

    Uusimmat