Tietokonehakkereista vähän johtolankoja

Internetin suosituimpia sivuja Yhdysvalloissa kolmen päivän ajan tukkineiden tietokonevandaalien jäljittäminen ei ole helppoa. Internet-ajan suurin hakkerointitapaus on mennyt rikostutkintaan ja oikeusministeri Janet Reno on vannonut, että hyökkäysten tekijät saadaan kiinni.

-Olemme sitoutuneet kaikin mahdollisin tavoin syyllisten jäljittämiseen, lupasi Reno.

-Olemme myös sitoutuneet varmistamaan, että sähköinen kaupankäynti pysyy turvallisena liiketoimintana, hän vakuutti. Liittovaltion poliisi FBI on jo aloittanut tutkinnan, mutta he myöntävät, että johtolankoja on toistaiseksi hyvin vähän. Hakkerit ovat peittäneet jälkensä hyvin, ylikuormitushyökkäys on suhteellisen helppo tehdä ja suunnitella, ja lisäksi hyökkäykseen tarvittavia ohjelmia on saatavissa kaikkialta netistä. FBI onkin jo kääntynyt yksityisten tietokoneharrastajien puoleen jutun selvittämiseksi.

Syyt hämärän peitossa

Tekijät saattavat olla keitä hyvänsä, sillä tutkijoiden mukaan tietokoneista jotain tietävä 15-vuotias pystyy tukkimaan tietoverkkoa niin halutessaan. Maan rajojen ulkopuolelta tullutta hyökkäystä ei ole myöskään suljettu täysin pois laskuista.

-On aina olemassa se mahdollisuus, että vieras hallitus on vastuussa teoista, sanoo FBI:n tietokonetutkintaa johtava Ron Dick. Hakkereiden motiivit eivät ole kuitenkaan tiedossa ja asiantuntijoita ihmetyttää se, että ylikuormitus lopetettiin tietyn ajan kuluttua. Hyökkäyksen kohteena olleet Internet-sivut tukkeutuivat pahoin, mutta eivät romahtaneet tyystin, eikä myöskään mitään arkaluontoista kuluttajatietoa ole yritetty vohkia.

Kolmipäiväinen tahallinen ruuhkauttaminen oli kuitenkin tarpeeksi vakava aiheuttaakseen taloudellisia tappioita ja herättääkseen epäilyjä nettikaupan haavoittuvuudesta. Maanantaista keskiviikkoon kestäneestä hakkeroinnista kärsivät mm. Yahoo!, eBay, Buy.com, CNN, Amazon ja Etrade, kaikki erittäin suosittuja Intenet-sivustoja. Hakkeroinnin syyksi onkin pistetty osittain keskiviikon roima osakeindeksien lasku; Dow Jones-indeksi putosi yli 250 pistettä Internet-osakkeiden romahduksen pelossa.

Turvatoimia lisätään

Yhdysvalloissa kehotettiinkin Internet-yrityksiä pikaiseen turvatoimien lisäämiseen ja myös hallituksen herkät tietokonesysteemit suojattiin nopeasti mahdollisten lisähyökkäysten varalta. Viranomaiset ovat kuitenkin kiiruhtaneet vakuuttamaan, että näkyvissä ei ole ollut mitään merkkejä hallituksen tietokoneita kohtaan suunnatuista vastaavista tukkimisyrityksistä.

Turvallisuusasiantuntijat ovat huolissaan myös koko jupakan saamasta suuresta julkisuudesta, sillä se saattaa innostaa muita yrittäjiä vastaavaan toimintaan ilman sen kummempaa syytä. Jos syylliset löydetään, he voivat saada 5-10 vuoden vankeustuomion ja satojen tuhansien dollareiden sakot.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat