Mainos

TietoEnatorin tulos laski

TietoEnatorin tulosta rasittivat mm. tappiolliset toimitusprojektit peruspankkijärjestelmien alueella.

Tietotekniikan palveluyrityksen TietoEnatorin tulos kapeni alkuvuonna. Kuuden kuukauden voitto ennen veroja oli noin 41 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli liki 55 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi 7 prosenttia ja oli 876 miljoonaa euroa.

Toisella vuosineljänneksellä yhtiön voitto ennen veroja kapeni lähes 9 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli noin 25 miljoonaa. Huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 5 prosenttia ja oli noin 434 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi peruspankkijärjestelmien alueella tulosta rasittivat muutamat laajat toimitusprojektit, jotka olivat tappiollisia. Yhtiö arvioi, että sen on tänä vuonna vaikeaa saavuttaa aiemmin ennakoitu, vuoden 2006 tason ylittävä varsinaisen liiketoiminnan liikevoitto.

TietoEnator odottaa tietotekniikkamarkkinoiden olevan yleisesti ottaen aktiiviset tänä vuonna. Hintojen odotetaan pysyvän keskimäärin viime vuoden tasolla.

Yhtiön mukaan tappiollisten yksikköjen kääntäminen kannattavaksi vie aikaa, ja eräiden toimitusten kannattavuus on alhainen.

Palkkakustannusten ennakoidaan luovan painetta Suomessa ja Ruotsissa, eikä kustannusten nousua voida täysin kompensoida nostamalla hintoja.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.